Taustaa kirjoitukset on koottu kirjoiksi, joihin voit tutustua klikkaamalla tästä.
Mielikuvitusta ja miljoonia vuosia

Kehitysteoria on joustava. Sen sisältöä voidaan jatkuvasti muutella. Tätä etua käyttävät hyödyksi ne, jotka muovaavat ihmisen hitaan kehityshistorian aina uudella tavalla.

kuvaKun paleontologi Martin Pickford joulukuun alussa v. 2000 pääsi esittelemään kansainväliselle lehdistölle löytämäänsä "Millenium -alkuihmisen sääriluuta, meni muilta "virallisilta", ihmisen kehitystä selitteleviltä tutkijaryhmiltä ohjelmat sekaisin. Pickford vielä ilmoitti, että luu oli n. 1,5 miljoonaavuotta vanhempi kuin aikaisemmat alkuihmisfossiilit koska se oli löytynyt maakerrostumista, joiden iäksi oli aikaisemmin määritelty 6 miljoonaa vuotta. Ymmälle hän sai kuulijansa kertomalla vielä että: "Olen varma, että kaivausalueella on vielä runsaasti jäljellä ihmisen fossiileja - mahdollisesti paljon vanhempiakin." Pickford ei luovuttanut luuta Kenian Kansallisen Museon haltuun. Hän oli aikaisemmin jopa väittänyt, että museon kuuluisa ihmisfossiilien etsijä, Richard Leakey, oli "petosten mestari". (enemmän asiasta: Luterilainen 2/2001)

Kehitysoppia kannattavien fossiilitutkijoiden kinastelu ihmisen vuosimiljoonista alkoi v. 1959 kun Mary Leakey kaivoi vanhoja kallonosia Itä-Afrikan hautavajoama-alueelta Keniasta. Eri muotoisia kalloja ja luunkappaleita löytyi jatkuvasti mutta varsinaisen sysäyksen vuosimiljoonille antoi vuonna 1974 löydetty etelänapinan fossiili, Lucy, jonka iäksi määriteltiin maakerrosten mukaan 3,5 miljoonaa vuotta. Tämän jälkeen löytyi samoilta alueilta ihmisten jalanjälkiä, jotka olivat kivettyneet tuhkaan. Näille jalanjäljille määriteltiin iäksi 3,7 miljoonaa vuotta. Näin haluttiin todistaa, että Lycyn aikalaiset olivat kävelleet jo pystyasennossa ja että ihmisen alkukoti on Afrikassa, josta eri aikoina alkuihmislaumat vaelsivat muualle maailmaan.

kuva Ihmisen kehitysvaiheita ja taustoja on selitelty monella eri tavalla. Kehityskertomuksen pituutta on kasvatettu vuosimiljoonilla ja aivojen koon kehitystä on pyritty selvittämään siten, että julkisuuteen tuodut löydöt sopisivat hitaan kehityksen ideologiaan. Kaikki merkittävät löydöt suojellaan hyvin sivullisilta ja ulkopuolisten tekemiltä tarkistusmittauksilta. Alan lehdistö on mukana tukemassa niitä näkemyksiä, jotka takaavat kehitysopin mukaisen tiedon markkinoinnin. Halutaan antaa kuva siitä, että itse kehitystapahtuma on tosiasia ja julkisuuteen ajoittain päässyt väittely koskee vain kehityksen yksityiskohtia.

Kehitysopin mukaan vasemmalla kuvatut jäljet ovat syntyneet n. 3,7 miljoonaa vuotta sitten.

kuvaTaiteilijan tehtäväksi annetaan alkukantaisen, kehityksensä puolitiessä olevan hahmon luominen. Kuvan rinnalle tuodaan luun kappaleista koostettu kallo tai pääkallon ehjänä löydetty osa.

kuvaV. 1994 Time-lehden n:o 11 todisteli miten uusi Homo erectus-löytö jälleen pakottaa kirjoittamaan ihmisen kehityshistorian uusiksi. Tarinoiden kertojilta ei puutu mielikuvitusta eikä kukaan vaadi kertomuksille todellista tieteellistä näyttöä. Esim. Michel Brunet löysi Tshadista kivettyneen hampaan ja leukaluun osan. Hän halusi, että ne kirjataan kuuluvaksi alkuihmiselle. Niinpä niiden iäksi määriteltiin 3,5 miljoonaa vuotta ja Brunet-nimi kirjattiin evoluution historiaan.

Pickfordin saama julkisuus ja väitteet tulevista yli 6 miljoonaa vuotta vanhemmista löydöistä ja paljastuksista antoivat viitteitä taustalla leiskuvista riidoista ja näkemyseroista. Siksi otaksuttiin, että "virallisen tahon" on tehtävä jotain, jolla vähennetään Pickfordin löydön merkitystä ja samalla saadaan aloite ihmiskunnan historian kerronnassa takaisin niille, jotka pitävät virallisesta juonesta kiinni eivätkä anna mahdollisuuksia ulkopuolisille paljastuksille.

Valtaa pitävien vastaisku

"Ranskalaisten tutkijoiden löydös Keski-Afrikan Tshadissa varhentaa ihmisen alkuhistoriaa ainakin miljoonalla vuodella." Tätä uutista levitettiin heinäkuun alussa 2002 kansainvälisten tiedotusvälineiden kautta. "Pääkallo oli murenevassa fossiilisessa hiekkakivessä&ldots; josta jo oli löydetty merkkejä runsaasta trooppisesta järvenrantaelämästä yli kuusi miljoonaa vuotta sitten.&ldots; Kallosta päätellen olento oli hieman simpanssia kookkaampi. Sen aivot olivat kooltaan simpanssin aivojen kokoiset, mutta kasvojen luusto ja kulmakarvojen alue muistuttavat paljon myöhempää ihmislajin edustajaa", uutisoi Helsingin Sanomat 12.8.2002 neljän palstan artikkelissaan.

Vaikka tämän löydöksen tutkijat ovat kehitysopin kannalta luotettavia ja löytöpaikka on sopivan etäällä Pickfordin löytöpaikasta, on itse kallon valinta herättänyt ihmetystä. Miksi "virallinen taho" valitsi näytteen, jonka asiantuntijat heti määrittelivät naarasgorillan kalloksi. Mm. Reutersin kautta Pariisin luonnontieteellisen museon tutkija Brigitte Senut ilmoitti, että kyseessä on naaraspuolinen gorilla1.

Vaikka alan tutkijat torjuivatkin löydön merkittävyyden, eivät nämä kehitysopin vastaiset näkemykset ole pääseet lehtien palstoille. Tässä piileekin vastaiskun idea. Sovitaan eri maiden merkittävien uutiskanavien kanssa siitä, että tehdään kehitysoppia tukeva kampanja ja samalla vahvistetaan asemia nykyisessä, kehitysoppia horjuttavassa yleistilanteessa. Suomessa kehitysopin tukikampanjaan otti osaa mm. Suomen Kuvalehti, joka numerossa 35/30.8.2002 antoi uutiselle koko kannen ja lisäksi 10 sivua tukitekstiä. Vastakkaisia kantoja ei uutiskanavissa ole näkynyt.


Vuonna 1995 Kenian kansallismuseoiden tutkijaryhmä määritteli löytämilleen luunkappaleille iäksi 4 miljoonaa vuotta. Ikämäärittely perustui, kuten tavallista, maakerroksen iän arviointiin. Heinäkuussa 2002 myös Suomen Kuvalehden mainostama, 7 miljoonaa vuotta vanhaksi väitetty alkuihmisen kallo ei ole todiste kehityksestä. Asiantuntijoiden mukaan se on nykyisin elävään gorillalajiin kuuluvan naarasgorillan kallo.
 

Tutkijoiden toinen näkemys ihmisen historiasta

Ihmiskunnan historiaan liittyvät todisteet eivät todellisuudessa vie miljoonien vuosien taakse. Kaivaukset ja pätevät näytteet ihmisten kulttuurista ja elämisestä päätyvät muutamien vuosituhansien taakse. Tutkijat törmäävät sekä korkeaan kaupunkikulttuuriin että vaeltaviin ja eriytyneisiin paimentolais- ja metsästäjäkansoihin.

John Woodmorappe päättelee useiden ihmisfosiililöytöjen perusteella, että kysymykssä ovat pienissä ryhmissä kasvaneet, rotumuotojensa puolesta pelkistyneet joukot, jotka kuitenkin ovat geneettisesti hyvin läheisiä keskenään.2 Eriytyminen on tapahtunut Baabelin tapahtumien jälkeen. Näin syntyivät eri ihmisrodut, jotka nykyään ovat vielä olemassa ja joissakin tapauksissa vielä elävät omaa elämäänsä muista kulttuureista erillään. Kaikki ne kuitenkin kuuluvat samaan Nooan perhekuntaan.

Tutkimusten mukaan nyt elävät ihmiset ovat geneettisesti niin samanlaisia, että kaikilla on täytynyt olla lähimenneisyydessä yhteiset vanhemmat. Tutkijat arvelevatkin, että joitakin tuhansia vuosia sitten maailmaa on kohdannut katastrofi, joka on tuhonnut pientä ryhmää lukuun ottamatta kaikki ihmisrodut3. Tämän jälkeen on syntynyt nopeassa tahdissa mm. se korkeakulttuuri, jonka heijasteena ovat historiasta tuntemamme sivistyskansat Välimeren ympäristössä.

Ne fossiililöydöt, jotka on voitu varmuudella todeta ihmisen kalloiksi, ovat olleet muodoiltaan sellaisia, että vastaavia kallonmuotoja voidaan helposti löytää nykyisin elävien ihmisten joukosta. Mm. neandertalilaiseksi määritellyt ihmiset ovat olleet suurikokoisia, nykyihmisten kaltaisia, todennäköisesti metsästystä ja riistanhoitoa harjoittavia ihmisjoukkoja, jotka omaksuivat korkean taiteellisen, uskonnollisen ja moraalisen arvomaailman.


V. 1860 Australian mantereen tutkimusryhmän taiteilija Ludwig Becker piirsi oheisen kuvan sikäläisestä alkuasukkaasta, jota pidettiin enemmän eläimenä kuin ihmisenä. Alkuasukkaita metsästettiin kuin mitä tahansa riistaa. Osa vainajista täytettiin ja lähetettiin eri museoiden rotutukijoiden käyttöön todisteeksi kehitysopin puolesta 4.
 


Neandertal-ihmisen kallon perusteella valmistettu pää, jonka piirteet ovat nykyisinkin tavanomaiset. Amerikan intiaanien ja Amazon-joen varrella asuvien alkuperäisheimojen kallojen ominaispiirteitä on pidetty alkeellisen rodun merkkinä. DNA-tutkimukset ovat kuitenkin todistaneet, että kaikki nyt elävät ihmiset ovat hyvin läheistä sukua keskenään ja kaikilla on samat esivanhemmat, jotka elivät vain joitakin tuhansia vuosia sitten.
 

Vielä 1800-luvun puolivälissä pidettiin Australian alkuasukkaita puoli-ihmisinä, joita metsästettiin ja joiden nahoista tehtiin kukkaroita. Eri puolilla maailmaa on heimoyhteisöjä, jotka elävät "kivikautista elämää" erillään muusta maailmasta. Näiden edustajien kasvonpiirteet usein poikkeavat "valkoisen rodun" piirteistä "primitiiviseen suuntaan". Nämä heimot kuuluvat kuitenkin nykyaikaan ja ovat muiden kansojen kanssa samojen kantavanhempien perillisiä.

Päteviksi mainostetut, pitkiä ajanjaksoja mittaavat ajanmääritystavat, ovat menettäneet uskottavuutensa. Miljoonia vuosia vanhoiksi määritetyt löydöt voidaan toisilla menetelmillä todeta vain muutamien tuhansien vuosien ikäisiksi. Näistä tutkimuksista saatuja lyhyitä aikoja ei kuitenkaan esiinny tiedotusvälineissä, koska tiedepalstan pitäjät julkaisevat pääasiassa vain kehitysoppia tukevaa uutisaineistoa.

Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. 1 Moos. 1:27


KP

Viitteet:
1) Fri Jul 12, 10:29 AM ET,
2) CEN Tech. J. 13;10-12,1999,
3) Suomen Kuvalehti 35/2002,
4) Lost Civilisations of the Stone Age/1999