Taustaa kirjoitukset on koottu kirjoiksi, joihin voit tutustua klikkaamalla tästä.
Onko isossa päässä enemmän järkeä kuin pienessä?

Onko kaikki asteittaisen kehityksen tulosta vai toimiiko kasvi- ja eläinkunta luojan suunnitelmien mukaan kukin omalla paikallaan luomakunnassa? Tämä on kiihtyvän riidan ja väittelyn aihe eri puolilla maailmaa. Keskustelu kuumenee sitä mukaan mitä enemmän kertyy tietoa elämän perusrakenteista ja niiden monimutkaisuudesta.

Kehitysopin mukaan mm. ihmisen kehityshistoriaa voidaan seurata aivojen koon kehittymisen perusteella. Biologian oppikirjoissa miljoonien vuosien aikana tapahtuneelle aivojen koon kasvulle annetaankin merkittävä todistusvoima. Tämä aivojen tilavuuden kasvaminen esitetään eri tavoin ja erilaisin käyrin. Lähtökohdaksi otetaan päästäisen kokoinen alkunisäkäs, joka uskotaan eläneen n. 70 miljoonaa vuotta sitten.

Sen aivot kasvoivat siten, että 50 miljoonan kehitysvuoden jälkeen ne olivat jo lähes nykyisen simpanssin aivojen kokoiset. Noin 2 miljoonaa vuotta sitten ne olivat kasvaneet jo niin suuriksi, että tuo esiolento nousi kahdelle jalalle. Aivojen koko oli silloin jo n. 700 cm3 ja näin yllättäen, koulukirjan sanonnan mukaan: "ihmisen aivojen koko on kasvanut nopesti hypäten aina uudelle tasolle"1. Ja lopulta "ihmisen aivot kasvoivat ja poskihampaat pienenivät." " Varhaisen pystyihmisen aivokopan tilavuus oli n. 850-900 cm3 ja myöhemmin 1050-1100 cm3." Näin kuvataan ihmisen (aivojen) kasvua sekä oppikirjoissa että teoksessa Ihmisen kehitys.2

kuva
kuvaKoulun biologia, Lukio 2/Otava 1998.
Yllä olevaan kuvaan liittyvä teksti kertoo: "..nykyihmisen syntyessä myös ihmisen aivojen koko on kasvanut nopeasti hypäten aina uudelle tasolle."

"Aivojen koko on kasvanut ihmisen evoluutiossa 400 cm3:stä noin 1400 cm3:iin." Kuva ja teksti biologian oppikirjasta ELÄMÄ, WSOY, 1997


Kehitysopin mukaan pienet aivot tarkoittavat alkeellisuutta ja isot kehittyneisyyttä. Kookkaiksi kehittyneet aivot toivat mukanaan puhe- eli ilmaisukyvyn, kielen, taidon käyttää työvälineitä, kyvyn solmia sosiaalisia suhteita ja muodostaa yhteisöjä sekä lopulta kyvyn tietoisuuteen omasta itsestään. Ihmisen aivojen kokoa ja tehokkuutta pidetään ainutlaatuisena asteittaisen kehityksen tuloksena

Mutta palataan takaisin alkunisäkkääseen. Uusimpien väitteiden mukaan kämmenelle mahtuva alkunisäkäs ei elänyt 70 miljoonaa vuotta sitten vaan nykyisten kehitysopin ikätaulukoiden mukaan jo 55 miljoonaa aikaisemmin3. Se siis eli 125 miljoonaa vuotta sitten. Tälle varhaisnisäkkäälle on annettu nimeksi Eomaia, eli aamun äiti. 55 miljoonan vuoden lisääminen kehityshistoriaan ei nykyisille evoluutiotutkijoille ole vaikeaa.

Kiinalaiset ja yhdysvaltalaiset tutkijat väittävät, että päästäisen kokoinen EOMAIA, "aamun äiti" -alkunisäkäs söi hyönteisiä ja eleli 125 miljoonaa vuotta sitten samoilla alueilla kuin myöhemmin erehdykseksi todettu liskon ja linnun välimuoto. Alkunisäkkäälle on nyt lisätty ikää 55 miljoonaa vuotta, jotta kehittymiselle jäisi enemmän toteutumisaikaa. Kertomatta jää se, että fossiileista ei pystytä millään menetelmällä laskemaan ikää. Ikäilmoitukset perustuvat kehitysopin sisäisiin sopimuksiin siitä, kuinka vanhaksi maaperä milläkin alueella ja missäkin kerrostumassa sovitaan ja halutaan.

Miksi lisämiljoonia on löydettävä?

Eräs syy lisätä vuosimiljoonia on kehitysopin omat alkuaikojen tarinat eri eläinten kehityksestä, joista halutaan edelleen - uskottavuuden vuoksi - pitää kiinni. Esimerkiksi valaan kehitykselle on saatava lisäaikaa. Muuttuihan se kehitysopin uskomuksen mukaan ensin kalasta matelijaksi, sitten alkunisäkkääksi ja sitten suden tai lehmän kaltaiseksi kahlaajaksi ja siitä eteenpäin nykyiseksi valaaksi. Aikaa tähän kehitysketjuun olisi tarvittu laskelmien mukaan aikaisempia arvioita enemmän, paljon enemmän. Ja sitähän löytyy, kun on hankittu avuksi säteilyä mittaavat aikamittarit, joilta haluttua aikaa voidaan tilata.

Kuva ja teksti: Koulun biologia, Perinnöllisyys ja evoluutio (Otava, 1998): "Takajalkojen surkastuneet luut muistuttavat valaalla muinaisista jaloista... Tällaiset surkastumat ovat selviä todisteita siitä, että eläinten rakenne on muuttunut ja yhteisestä kantamuodosta kehitys on johtanut eri suuntiin." Oppilaille ei kerrota sitä, että nämä vatsan tukiluut löytyvät vain hetulavalailta ja joiltakin urospuolisilta hammasvalaita, joille ne ovat elintärkeitä. Kertomatta jää myös se, että kaikki muut, n.80% valaslajeista ovat rakentuneet niin, että ko tukiluustoa ei tarvita eikä sitä siten niiltä löydy. Kehitysopin surkastumateoria ei valaan kohdalla toimi.

Valaan kehittymisväitteisiin liittyy muitakin pulmia. Nykyään tunnetaan n. 80 eri valaslajia, joista kymmenen kuuluu hetulavalaisiin ja loput n. 70 lajia hammasvalaisiin. Kehitysopin mukaan paras todiste valaan kehittymisestä maaeläimestä valaaksi on sillä olevat takajalkojen surkastumat. Todellisuudessa ne ovat vatsan tukiluita ja ne löytyvät vain hetulavalailta. Ilman näitä tukiluita eivät nämä valaat pystyisi lisääntymään eivätkä sukeltamaan. Pulman muodostaa se tosiasia, että nämä tärkeät kehityksen todisteeksi mainitut luut eli jalkojen surkastumat, puuttuvat hammasvalailta. Nämä valaat eivät, tämän surkastumatodisteen mukaan, olisikaan kehittyneet maaeläimestä.

Toinen pulma liittyy valaan aivoihin. Hetulavalaan aivot ovat n. 5-10 kertaa suuremmat kuin ihmisen aivot ja painavat keskimäärin noin 8 kg. Uurteisvalaan aivot ovat kilon verran kevyemmät. Delfinaarioista tutun pullonokkadelfiinin aivot ovat n. kaksi kertaa suuremmat kuin ihmisen aivot. Näillä kaikilla valailla on ihmisaivojen tavoin uurteinen aivojen pintakerros.

kuva Kehitysopin mukaan alkunisäkkään ihmisen pikkusormen pään kokoisista aivoista kehittyi vuosimiljoonien kuluessa ihmisen (C) aivot. Samaan aikaan samasta alkuperästä erkani toinen linja, jossa aivot kehittyivät vielä nopeammin ja suuremmiksi. Valaan aivot (A) ovat tilavuudeltaan 5-10 kertaa suuremmat kuin ihmisen ja pullonokkadelfiinin aivot (B) ovat kooltaan aivojamme kaksi kertaa suuremmat.

kuva Kuvassa tri Lori Marino (Emoryn Yliopisto) pitelee käsisään pullonokkadelfiinin aivoja, jotka ovat voimakkaasti poimuuntuneet ja n. kaksi kertaa ihmisen aivoja kookkaammat. (kuva B. Jelenko/WCS/NYtimes.com)

Mitä paremmin valaiden elämää on opittu tuntemaan sitä enemmän tulee tietoa niiden yhteisö-elämästä, viestintätavoista ja monipuolisista toiminnallisista kyvyistä eri olosuhteissa. Viimeisimpien tutkimusten mukaan esim. delfiinit oppivat itse päättelemään, mitä niiltä odotetaan ja ovat peili-kokeissa osoittaneet selkeästi omaavansa tietoisuuden itsestään.4 Tätä tietoisuuden ominaisuutta on pidetty vain ihmiselle kuuluvana.

Kolmas pulma-alue liittyy valaan poikkeavaan rakenteeseen, johon kuuluvat tukirakenteen lisäksi hengitys-, verenkierto- ja hermorakenteet sekä aistimet ja elämiseen ja lisääntymiseen liittyvät elimet.

Esimerkiksi sukelluksen aikana valaan pienikokoiset keuhkot puristuvat kasaan ja ilma puristuu keuhkoputkiin, henkitorveen ja sierainonteloon. Valaan sydämmen lyönnit harvenevat. Niiden veressä on paljon enemmän hemoglobiinia kuin maanisäkkäillä. Lihaksissa niillä on myoglobiini -nimistä proteiinia, joka varastoi happea ja verisuonistossa on ns. "ihmeverkkoja" jotka kuljettavat hapekasta verta sukelluksen ajan elintoimintojen kannalta tärkeisiin elimiin5. Valaan tukiranka, luusto, toimii suurten lihasten kiinnittymisakselina. Luut ovat keveitä, rakenteiltaan huokoisia ja niissä on ohut kuorikerros. Joillakin valaslajeilla jopa 50% ruumiinpainosta on öljyn muodossa rasvana, joka sijaitsee luustossa. Valaiden ruumiinrakenne ja elintoiminnot ovat rakentuneet ympäröivän veden paineeseen. Kuivalle maalle joutuessaan ne eivät pysty liikkumaan eivätkä hengittämään ja kuolevat lämpöhalvaukseen tai hapen puutteeseen.

Valaan anatomia poikkeaa niin paljon maanisäkkäiden vastaavista rakenteista ja elimistä, että hitaan kehityksen teoriaa ei valaisiin voi soveltaa. Eivätkä fossiilikerrokset anna kehitysidealle tässäkään kohden mitään tukea. Kehityksen välimuotoja maaeläimestä valaaksi ei ole koskaan löydetty.

Aivot toimivat säätelykeskuksena, johon aistit ja aistimet tuovat jatkuvasti viestejä kehon toiminnoista ja ulkopuolella tapahtuvista muutoksista. Siellä säädetään sekä entsyymien annostusta että muutosten aikaansaamia reaktioita. Kaikki rakenne- ja reaktiomallit on etukäteen talletettuna DNA:n tiedostossa, joka on kopioitu kaikkiin eläimen soluihin. Tällainen valtava tietomäärä ei ole voinut syntyä sattumalta edes pitkien aikojen kuluessa.

"Mutta kysypä eläimiltä, niin ne opettavat sinua, ja taivaan linnuilta, niin ne ilmoittavat sinulle; tahi tutkistele maata, niin se opettaa sinua, ja meren kalat kertovat sinulle. Kuka kaikista näistä ei tietäisi, että Herran käsi on tämän tehnyt, hänen, jonka kädessä on kaiken elävän sielu ja kaikkien ihmisolentojen henki?" Job 12: 7-10


KP

Viitteet:
1) Lukio 2/Koulun Biologia, Otava 1998
2) Ihmisen kehitys, Juha Valste, Kirjayhtymä 1991
3) TIEDE 4/2002
4) WCS/NYtimes.com
5) Suuri eläinkirja WSOY 1998