Taustaa kirjoitukset on koottu kirjoiksi, joihin voit tutustua klikkaamalla tästä.
Väittämiä valaista

Kehitysopin kertomuksista ehkä mielikuvitusta kiehtovin - lähes sadunomainen - on valaan kehitystarina, jota oppi- ja tiedekirjoissa esitetään tieteellisenä totuutena.

Tarinan ensimmäinen vaihe kertoo kalasta, joka halusi päästä elämään kuivalle maalle. Tämä toive toteutui sammakkoeläin - matelija- välivaiheiden kautta. Lopputuloksena oli ketun kokoinen sorkkaeläin, jolla oli suippo pää ja terävät hampaat. Toinen vaihe kertoo kuinka tämä nisäkäs halusi takaisin veteen niin voimakkaasti, että sen etujalat alkoivat muuttua ensin räpylöiksi ja sitten eviksi, takajalat surkastuivat ja pitkän hännän tilalle alkoi muotoutua pyrstö. Samalla tämä parin kilon painoinen eläin alkoi kasvaa. Se venyi ja lihoi ja lihoi kunnes painoi 130 000 kiloa. Pituutta sille kertyi n. 30 metriä. Siitä kehittyi valas.

Vakava tarina

Koska kysymyksessä on kehitysopin mukainen "tieteellinen totuus", tulisi näytön eri kehitysvaiheista olla monipuolinen ja riittävä. Ensimmäisestä vaiheesta - kalan muuttumisesta nisäkkääksi - ei näyttöä ole, mutta maalla elävän nisäkkään muuttumisesta valaaksi tuodaan todisteeksi seuraavat fossiilit:

Pienehkön eläimen pääkallon takaosa, neljä irrallista hammasta ja hampaan kappale sekä alaleuan osa, jossa on kiinni muutama hammas.

kuva

Kysymyksessä on kaikki se, mitä on löytynyt tarinan pakicetus- eläimestä, pienestä nisäkkäästä, joka halusi takaisin vesielämään. Alan tutkijoiden tehtäväksi jäi muodostaa näistä osista kokonainen eläin, jolla tuli olla riittävästi valasmaisia piirteitä. Kiistaa tuli siitä, minkä näköinen alkuvalas oli ollut ja mikä elämänmuoto sopi sille parhaiten.

Koulun biologian oppikirja1 kuvaa tätä alkuvalasta: "Saukkomainen sorkkaeläintyyppinen nisäkäs, joka liikkui sulavasti vedessä" kun taas tiedekirja2 kertoo, että kysymyksessä oli karhun tapainen lihansyöjä. Eri teoksissa esille ovat tulleet vaihtoehtoisesti myös kahlaava susi, nautaeläin jne.

kuva
1kuva

Luunkappaleista suunniteltiin valaan päätä muistuttava kallo (löydetyt luut tummina). Kettumaista alkuvalasta kannattavat piirsivät hahmon (1), joka muistutti pitkäjalkaista rottaa.

Toinen ryhmä suunnitteli kallon ympärille enemmän vesielementtiin sopeutuneen pakicetuksen (2).

2 kuva
Kuva teoksesta Prehistoric Life

Biologian oppikirja "Elämä" esittelee piirroksin koko kehityssarjan, jossa löytyvät molemmat hahmot (A=1 ja B=2).

Etsityt jalkaluut

Tieteen Kuvalehden vuoden 2002 alkunumerossa julkaistiin uutinen: "Nilkka valotti valaan sukua. 47-50 miljoonaa vuotta vanhat luufossiilit varmistivat valaat muinaisten sorkkaeläinten jälkeläiseksi... Esivalaat elivät matalikoissa ja rannalla ja olivat noin ketun tai suden kokoisia". Artikkelissa kerrotaan, että löydön "keskeisellä sijalla ovat 47-50 miljoonaa vuotta vanhat nilkkaluufossiilit". Merkittävä voitto kettumaisen alkuvalaan kannattajille!


Kuva: Tieteen Kuvalehti 1/2002

Artikkelissa esiteltiin taiteilijan näkemys esivalaasta, jonka pään muoto muistuttaa valaan (?) päätä. Kun verrataan tätä alkuvalasta päästäisen kokoiseen alkunisäkkääseen, jonka väitetään olevan ihmisen kantamuoto, on ero koon lisäksi lähinnä jalkojen pituudessa.

Seuraavat askeleet

Valaan toisesta kehitysvaiheesta on myös tehty malli. Kysymyksessä on Ambulocetus, jota kutsutaan "käveleväksi valaaksi" Eläin oli pienehkö, häntänsä kanssa n. 3 m pitkä. Todisteet tämän eläimen vaiheista perustuvat myös fossiililöytöihin. Tällä kertaa luun osia esitetään runsaammin. Pääkallon yläosa, osa alaleukaa, muutamia niskanikamia, muutama kylkiluu, rintalasta, eturaajan sormiluut, muutama häntänikama, osa sääriluuta ja varvasluut. Ei kovin paljon, mutta tutkijoiden mielestä tarpeeksi. Näistä osista muotoiltiin valaan kehityksen toinen vaihe.

Valaan kehityksen toinen vaihe:


Piirroskuva perustuu ambulocetus-kuvaan / Creation, vol.23 no.4/2001

Tummalla merkittyjen löydettyjen luuosien perusteella muokattiin valaan toinen kehitys-vaihe, Ambulocetus, "kävelevä valas", joka pituus hännän kanssa
oli n. 3 m.

Koska tärkeimmät osat puuttuivat, oli tutkijoiden helppo käyttää mielikuvitusta ja venyttää valaan kehitysvaiheen pituutta tarpeen mukaan. Luonnollisesti heiltä on vaadittu paljon mielikuvitusta, rohkeutta ja palava tarve saada löydetyistä luun osista aikaan pitkänomainen valaan esivaihe, jossa takajalat ovat jo siirtyneet taakse. Eturaajat on rakennettu siten, että saatiin aikaan välimuoto sorkista räpylöiksi. Sierainaukot siirrettiin ylös ja korvat korvattiin poimuuntuneella korva-aukolla. Tulokseksi saatiin uskottavan näköinen välimuoto, joka nyt esitetään vakavasti otettavana todisteena valaan hitaasta kehityksestä maaeläimestä vedessä eläväksi nisäkkääksi.

Valaan kehityksen kolmanneksi vaiheeksi on esitetty mm. Basilosaurusta, tai Zygordiza kochi-nimistä saurusta. Ne muistuttavat toisiaan. Koska useat tutkijat pitävät näitä eläimiä sukupuuttoon kuolleina saurus-lajeina eikä valaan esimuotoina, ei niitä yleensä esitetä valaan kehityksen yhteydessä.

Lisää kehitysväittämiä

"Valaiden eturaajat ovat muuttuneet eviksi ja kaikki muut ulkonevat ruumiinosat - ulkokorvat, ulkoiset sukuelimet ja takaraajat - ovat surkastuneet. Takaraajoista on jäljellä vain vähäpätöisiä ja toimettomia luujäänteitä... Hajulohko ja hajuhermot ovat surkastuneet (hetulavalaat) tai puuttuvat kokonaan (hammasvalaat) ja myös valaiden hajuaisti on merkityksetön"3

"Valaiden tukiranka on selvästi kehittynyt "perusnisäkkään" luurangosta, mutta muuttunut varsin paljon. Takaraajat ovat hävinneet kokonaan. Niistä on jäljellä enää irrallinen, surkastunut lantioluu ja sekin vain hetulavalailla ja eräillä uroshammasvalailla.... sopeutuminen vesielämään johti siihen, että nenäaukot siirtyivät ylös- ja taaksepäin, ja niihin kehittyi vedeltä suojaava läppä. Pitkä liikkuva kaula, toimivat takajalat ja lopulta myös useimmat lantioluut hävisivät, samoin muinaisilta esi-isiltä peräisin ollut karvoitus. Vaakatasossa olevat pyrstöevät kehittyivät. Ruumis alkoi tulla muodoltaan virtaviivaisemmaksi ja se muistutti yhä enemmän torpedoa. Pienemmille lajeille kehittyi tasapainoelimeksi ja mahdollisesti lämmönsäätelyä varten selkäevä... Hetulavalaiden kallo kehittyi aivan toiseen suuntaan kuin hammasvalailla, joilla siihen on muodostunut akustisia elimiä... Hetulavalaiden hampaat ovat hetuloiden kehittymisen myötä hävinneet."4 "Takajalkojen surkastuneet luut muistuttavat valaalla muinaisista jaloista."5

Onko täitä kuvattuja välivaiheita löytynyt? Tosiasia on, että kaikki esitetyt väittämät perustuvat mielikuvitukseen. Tieteellisesti hyväksyttävät näytöt puuttuvat.

Hetulavalailla (yllä) ei ole hampaita vaan sarveisaineista muodostuneet hetulat. Niillä on tukirangasta irralliset vatsaluut, joihin mm. sukuelimet ja peräaukon sulkemislihakset kiinnittyvät. Ilman näitä luita lisääntyminen ja sukeltaminen ei olisi mahdollista. Hammasvalaista (alla) joidenkin lajien uroksilla on vastaava vatsaluu. Jos nämä vatsaluut olisivat todisteita kehityksestä, olisi vain osa valaslajeista syntynyt kehityksen kautta.

Olemattomat surkastumat

Monelle kehitysoppiin uskovalle on ollut yllätys, että kaikki alkunisäkkäiden ja valaiden väliset todelliset kehityksen välimuodot puuttuvat maakerrostumien fossiilistosta. Siksi on ymmärrettävää, että tutkijat takertuvat oletettuun "vahvaan todisteeseen" eli takajalkojen surkastumiin. Tässäkin tulee valaiden todellinen anatomia vastaan. Surkastumia ei todellisuudessa ole olemassa. Hetulavalaiden ja joidenkin urospuolisten hammasvalaiden vatsaluut eivät ole surkastumia vaan ne ovat sukeltamisen ja lisääntymisen kannalta välttämättömiä tukiluita.6 Suurin osa valaista on rakentunut siten, että näitä tukiluita ei tarvita. Siksi niitä ei näillä lajeilla ole. Se mitä ei ole olemassa, ei voi olla näyttönä menneestä kehityksestä.

Valaslajeja on nykytietämyksen mukaan 76, joista hetulavalaita 10. Pienin valaista on rosopyöriäinen, jonka keskipaino on n. 35 kg ja pituus n. 1,5 metriä. Suurin on uurteisvalaisiin kuuluva sinivalas, jonka paino voi nousta 150 000 kiloon ( yli 30 norsun paino)ja pituus n. 30 metriin. Jokainen valaslaji viettää ympäristössään elintapojensa, aistiensa ja fyysisten ominaisuuksiensa puolesta täyteläistä elämää ilman olemattomien kehitysvaiheiden vaivoja.

"Kuinka moninaiset ovat sinun tekosi, Herra! Sinä olet ne kaikki viisaasti tehnyt, maa on täynnä sinun luotujasi. Merikin, suuri ja aava - siinä vilisee lukemattomat laumat pieniä ja suuria eläviä. Siellä kulkevat laivat, siellä Leviatan, jonka sinä olet luonut siinä leikitsemään. Ne kaikki odottavat sinua, että antaisit heille ruuan ajallansa". Ps. 104:24-27


KP

Viitteet:
1) Elämä, Biologia, Perinnöllisyys ja evoluutio, WSOY, 1997
2) Prehistoric Life, David Norman, 1994
3) Suuri nisäkäskirja, Tammi, 1985
4) Maailman eläimet, Tammi, 1986
5) Koulun biologia/Perinnöllisyys ja evoluutio, Otava, 1998
6) Evoluutio, kriittinen analyysi, Datakirjat, 2000