Kansainvälisesti tunnustettu vertailevan anatomian tuntija, Sir Richard Owen (1804-1892), joutui 1860-luvulla usein väittelyyn kehitysopin tieteellisyydestä mm. Darwinin "buldoggin", Thomas Huxleyn (1825-1895) kanssa. Owen joutui toteamaan, että kirkon auktoriteetin murtanut kehitysajatus sai heti Darwinin "Lajien synty"-teoksen julkistamisen jälkeen paljon kannattajia sekä tieteen tekijöiden että monien kirkon edustajien keskuudessa. Arveluttavaa kehitysopissa oli se, että mitään todella tieteellistä näyttöä ei ollut sen tukena. Kysymyksessä oli vain ajatusrakennelma, jolla selitettiin elämän synty ja sen kehitys. Todelliset tiedemiehet pelkäsivät jo silloin, että uskomukset tulevat saamaan tieteellisyyden leiman.

60 vuotta myöhemmin (v.1919)

Tukholman Karoliinisessa instituutissa ja Helsingin yliopistossa vaikuttanut, alallaan maailmankuulu fysiologi, prof. Robert A. A. Tigerstedt (1852 - 1923) havaitsi, että kun kehitysajatus oli taustanäkemyksenä, tulkittiin tutkimustuloksia siten, että ne tukivat juuri kehitysoppia.

Puolustaakseen luotettavaa tutkimustyötä uskomuksia vastaan, hän julkaisi v. 1919 teoksen Vetenskaplig kritik (Suomeksi 1920/Tieteellistä kritiikkiä/Otava). Kirjasta löytyy vastaukset mm. seuraaviin kysymyksiin:

Milloin tutkimustulos on luotettava?

"..jokainen tutkimus, olkoon sen esineenä luonto taikka humanististen tieteitten laaja ala, voi johtaa jonkunarvoisiin tuloksiin vain siinä tapauksessa, että sen lähtökohtana ovat varmasti todetut tosiseikat."

Miksi samasta havainnosta voidaan saada erilaisia tulkintoja?

"Ihmisellä on vahva taipumus teoretisoimiseen, s.o. mahdollisimman yksinkertaiseen kaavaan mahduttamaan ilmiöt, joita hän luonnossa kohtaa. Täten hän helposti uskoo näkevänsä jotakin, jota ei ollenkaan ole, taikka käsittää hän ilmiön oleellisesti toisin kuin se todellisuudessa on. Ainoa todistus jonkun teorian pätevyydestä sisältyy siihen, että mikään tosiseikka ei selvästi sodi sitä vastaan."

Muuttiko kehitysoppi tieteellisen tutkimuksen luotettavuutta?

"Kehitysopin kera tulvi elävien olentojen systematiikkaan uusi henki: Kehitysoppi vallitsee koko eläin- ja kasvitiedettä, mutta itsessään se on vain eräänlainen historiallinen kuvaus. Kehitysoppi ei vähimmässäkään määrässä sisällä mitään luonnontieteellistä selitystä siitä, millä tavoin tämä oletettu kehitys on tapahtunut. Meidän täytyy näet jyrkästi pysyä siinä, että luonnonilmiöitä ei selitetä sanan tai määritelmän kautta, vaan yksinomaan siten, että se johdetaan siinä vaikuttavista fysikaalisista ja kemiallisista syistä. ...kehitysoppi ei anna mitään todellista vastausta kysymykseen, kuinka korkeammat eliöt ovat kehittyneet alemmista."

"Kehitysoppi kieltää sen tieteen aikaisemmilla asteilla yleisesti omaksutun käsityksen, että jokainen laji olisi erikoisen luomistoimen tulos."

Miten tiede määrittelee elämän?

"Kuinka vähäinen tietomme elämän perusilmiöistä on, käy jo ilmi siitäkin, että meidän ei ole mahdollista esittää mitään todella sattuvaa ja sitovaa elämän käsitteen määritelmää."

"Missä ikinä elämää esiintyy maapallollamme, on se siis toisen elämän jatko, eikä ole muodostunut elottomassa luonnossa vallitsevien voimien yksinkertaisen yhteisvaikutuksen kautta."

Kehitysopin mukaan ihminen on kehityksen korkein tuote. Onko tästä mitään tieteellistä näyttöä?

"On sanottu, että kehitysoppi osoittaa, että samoinkuin maa on vain häviävä osa maailmankaikkeudesta, niin on ihminen vain elävien olentojen kehityksen tilapäinen tuote eikä sen vuoksi voi vaatia itselleen mitään erikoisasemaa näiden joukossa. Kehitysoppi ei tieteelliseltä kannalta voi määrätä ihmiselle mitään kiinteätä asemaa suhteessa muihin eläviin olentoihin."

Mitä tapahtuu kun kehitysopin mukaista maailmankatsomusta opetetaan tieteellisenä totuutena?

"Jonkin määrätyn maailmankatsomuksen omaksuminen taikka hylkääminen riippuu yksinomaan yksilön omasta subjektiivisesta käsityksestä tai jos niin tahdotaan, hänen uskostaan. Mitään erikoista maailmankatsomusta ei voida pitää ulkokohtaisesti sen paremmin todistettuna kuin toista.

Yleistä maailmankatsomusta rakennettaessa täytyy tinkimättä vaatia, että tällaisen järjestelmän luoja selkeästi ilmoittaa, missä positiivinen tietomme loppuu ja puhdas aateskelu alkaa. Ainoastaan tällä edellytyksellä on kysymys selvänä myöskin luonnontieteellisesti kouliintumattomalle lukijalle; hänen on mahdollista arvostella täten saavutetun maailmankäsityksen todellista arvoa. Jos näin ei tapahdu, ja raja tiedon ja mielikuvituksen väliltä on hävitetty, saa yleisö, jonka puoleen tämä helppotajuinen ja melkein kouriintuntuva filosofia kääntyy, aivan väärän käsityksen kysymyksestä ja kuvittelee, että tässä tarjotaan maailmanselitys, joka enemmän kuin muut on tieteellisesti todistettu ja sen vuoksi myös tehoaa vallan toisella tavalla kuin muut maailmanarvoitusten tulkinnat.

Pelkästään luonnontieteitten pohjalle rakennettu maailmankatsomus ei saata sisältää mitään aistinmaailman ulkopuolelle kuuluvia tekijöitä ja johtaa senvuoksi välttämättä siihen käsitykseen, että maailmankehityksellä ei ole mitään tarkoitusta ensinkään."

Näin ajatteli aikanaan tiedemies, jonka Otavan iso tietosanakirja määrittelee: "kiistämättömimmän maailmanmaineen saavuttanut Suomen lääketieteen edustaja."

140 vuotta myöhemmin
v. 2000 uskomuksista tuli tiedettä

Helsingin luonnontieteellisessä museossa esitettiin v. 2000 kolme kertomusta evoluutiosta. Näyttelyt oli synnytetty tieteen ja taiteen yhteistyönä ja ne kuuluivat Helsingin kulttuurikaupunki-ohjelmistoon nimellä "Muodonmuutoksia".

 Ensimmäinen osa "Sarastus" (1.2.-30.4.) kertoi eliökunnan synnystä ja kehityksestä maapallon alkuvaiheesta nykypäivään. Toinen osa "Kiima" (23.5.-10.9.) kertoi seksistä, kiimasta, parinvalinnasta ja sitä miten eri sukupuolet käyttävät toisiaan hyödyksi ja samalla myyvät itseään. Kolmas osa "Osiris" (3.10-31.12.) otti evoluution kannalta kantaa kuolemaan, solujen ikuiseen elämään ja siihen kuinka tärkeä merkitys kuolemalla on kehitysketjussa.

Itse museotilat oli lavastettu temppelinomaiseksi näyttelytilaksi, jossa kävijä vietiin sekä ääni-, että lavastetekniikan kautta evoluution voimakenttien pariin. Kävijöille vakuutettiin, että kaikki esille otetut asiat olivat tosia.

Kiima -näyttelyn julkaisu "Kiima" toteaa pääkirjoituksessaan mm.: "Arvoisa nisäkäs... Kiima näyttely käsittelee seksuaalivalintaa eläinkunnassa. Tätä taustaa vasten myös ihmisen seksuaalisuuden monet piirteet tulevat ymmärrettävämmiksi... Vähemmän hupaisaa on, että vielä nykyään - 140 vuotta "Lajien synnyn" jälkeen - joidenkin alojen ihmiskäsitys muovautuu kuin Darwinista alkunsa saanutta evoluutioteoriaa ei olisi olemassakaan".

Tieteen ja nykytaiteen yhtymäkohta löytyy yhteisestä uskosta evoluutioon. Helsingin kulttuurivuoden ohjelmistoon kuuluvien Muodonmuutosnäyttelyjen tavoite oli saada ihmiset (mm. koululaiset) uskomaan evoluutioon.

Näyttelyn kolmas osa oli "pyhitetty" muinaisegyptiläiselle kuoleman jumalalle, Osirikselle, jonka kuvio hallitsi luonnontieteellisen museon julkisivua. Muinaistaruston mukaan Osiris oli toinen maailmaan luoduista olennoista, joka tapetuksi tulemisen jälkeen herätettiin henkiin ja sai manalan haltijan tehtävän. Osiriksen edessä kaikki kuolleet joutuvat tuomittaviksi tekojensa mukaan.

Osiris-näyttelyn kertomus julkaistiin lehdessä Yliopisto (15/2000) otsikolla: "Kysymys elämästä ja kuolemasta". Näyttelyssä ja artikkelissa esitettään tosiasioina mm. seuraavia väittämiä:

• Elämä on aineen ominaisuus, joka ilmenee aina sopivissa olosuhteissa.

• ...elollisen ja elottoman välillä ei ole mitään perustuvaa laatua olevaa eroa; kyse on vain järjestyneisyyden asteesta. Elolliset systeemit ovat monimutkaisia ja niiden rakenne vaikuttaa tarkoitukselliselta, päämääränään organismin säilyminen. Elollisen rakenteiden yksi ominaispiirre on itsejärjestyvyys eli taipumus järjestyä systeemiksi ilman ulkopuolista vaikutinta.

• Eliöryhmien ja lajien sukupuutot ovat olennainen osa evoluutiota. Kun laji kuolee, se luo tilaa uusien lajien ja lajiryhmien kehittymiselle.

• Kaikki kadonneet lajit eivät ole kuolleet, ne ovat vain muuttuneet toisiksi (entiset dinosaurukset nykyisinä lintuina).

• Solun sisäänrakennettu kuolema syntyi n. miljardi vuotta elämän syntymisen jälkeen, yhdessä sukupuolisuuden kanssa. Suvullisen lisääntymisen kehittyminen liittyy sen tuomiin kilpailuetuihin. Ilman suvullista lisääntymistä ja siihen liittyvää evoluutiota meitä ei varmasti olisi.

• Yksisoluisilla, kuten bakteereilla, ei ole sisäänrakennettua kuolemaa - ne eivät kuole koskaan.

• Ihmisen ituradan solut ovat kuolemattomia koska ne elävät jälkeläisissä. Kuolema on osa yksilön kehitystä. Vanheneminen ja kuolema ovat olleet ihmislajin synnyn ja elämän edellytys.

• Yksilö toimii vain lisääntymissolujen astiana tai kuljettimena, eikä ole välttämätön muuhun kuin varmistamaan perimän eteenpäin siirtymisen. Yksilö koetaan pitää käytössä niin pitkään, että se siirtää ituradan perimän seuraavalle sukupolvelle.

Helsingin luonnontieteellisen museon muuttaminen "ateistisen uskonnon temppeliksi" on osoitus siitä, kuinka suurella paatoksella yliopisto- ja kulttuuriyhteisöissä julistetaan naturalistista, ateistista uskoa ja millainen on yliopistollisen opetuksen pohjavire.

Evoluutio-opetukselle löytyy myös vastustajia

Myös Suomen yliopiston piirissä toimii darwinismia vastustavia ja vakavan tieteen puolesta kantaa ottavia tiedemiehiä ja tutkijoita. Yliopisto-lehti n:o 18/2000 julkaisi kaksi vastinetta, jotka oli kirjoitettu elämää ja kuolemaa koskevan artikkelin johdosta.

LL Pekka Reinikainen kirjoittaa mm.: "Kirjoittajien tiedot ovat yhtä vanhentuneita kuin lukion biologian oppikirjoissa, missä edelleen kuvataan neuloilla tai liimalla puuhun kiinnitettyjä koivumittareita, Ernst Haeckelin väärennettyjä kuvia alkioista sekä Millerin koejärjestelyä, jolla ei ole mitään tekemistä alkusynnyn kanssa".

Prof. Matti Leisolan, FT Hannu Långin, FL Ossi Pastisen ja FT Ossi Turusen allekirjoittamassa vastineessa todetaan mm.: "Pirkko Ukkonen ja Suvi Viranta viittaavat Yliopisto-lehden 15/00 kirjoituksessaan elämän syntyä koskeviin laboratoriokokeisiin ja esittävät yhdeksi elämän määritelmäksi, että ´elämä on aineen ominaisuus, joka ilmenee aina sopivissa olosuhteissa´. Haluamme vakavasti kyseenalaistaa tämän usko-muksen tieteen tulosten vastaisena."

Kirjoitus jatkuu: "Luonnontieteellinen elämän synnyn tutkimus ei ole pystynyt osoittamaan, että kemiallinen evoluutioprosessi, jonka pääkomponentit ovat aine, energia, luonnonvalinta ja aika, synnyttäisi sellaisen kokonaisuuden, jota nimitetään elämäksi. Näköpiirissä ei myöskään ole viitteitä siitä, että tutkimuksen avulla oltaisiin lähestymässä tämän ongelman ratkaisua. Niinpä useissa elämän syntyä käsittelevissä alkuperäisjulkaisuissa näkyy selvästi, millaisessa suossa tutkijat rämpivät yrittäessään kokeellisen tutkimuksen avulla selvittää miten elämä olisi voinut syntyä.... Elämä ei luonteeltaan ole vain joukko monimutkaisia molekyylejä, vaan myös informaatiota, joka tekee mahdolliseksi näiden molekyylien toimimisen elävänä soluna. Tämän informaation alkuperä on luonnontieteen näkökulmasta edelleen arvoitus. Naturalistiset uskomukset elämän synnystä eivät vielä ole luonnontieteellisiä havaintoja."

Eri puolilla maailmaa kasvaa niiden tutkijoiden ja tiedemiesten määrä, jotka vaativat, että yliopistokoulutus ja tutkimustoiminta tulisi vapauttaa darwinistisen filosofian kahleista. Jotkut ennustavat, että tulevaisuudessa tutkijoiden on vaikea uskoa, että Darwinin liikkeelle panema ateistinen uskonto pystyi hallitsemaan tiedemaailmaa yli 140 vuotta.

"Voi mielettömyyttänne! Onko savi savenvalajan veroinen? Ja sanooko työ tekijästään: "Ei hän ole minua tehnyt", tai sanooko kuva kuvaajastaan: "Ei hän mitään ymmärrä"? Jes. 29:16