Taustaa kirjoitukset on koottu kirjoiksi, joihin voit tutustua klikkaamalla tästä.
Raamattu ja luominen
MARKKU SÄRELÄ

Raamatun ilmoitus luomisesta on saanut näinä aikoina suurta huomiota osakseen, kun monet tiedemiehet ovat tieteellisin perustein vakuuttuneet siitä, että kehitysajatus on mahdoton. Samalla he ovat tulleet siihen tulokseen, että vain luominen tarjoaa selityksen maailman olemassaololle. Ja juuri luomisestahan Raamattu alkaa.

Kristitylle ei ole mitään uutta eikä outoa siinä, että Jumala tunnustetaan kaikkeuden Luojaksi ja samalla meidän omaksi Luojaksemme. Se vain on kummallista, että ihminen niin helposti kieltää Tekijänsä ja häpeää häntä tunnustaa. Ja kun oikein nykytieteellisiksi ryhdytään, Jumalasta ei saisi tietää mitään. Raamatun mukaan me "hänessä liikumme ja olemme" (Apt. 17:28) ja harjoitamme tiedettämmekin. Jotakin on vinossa sellaisessa tieteellisyydessä, joka karkottaa Jumalan tieteestä. Samoin on jotakin vinossa sellaisessa jumaluusopissa, joka ei pysy Raamatun sanassa eli Jumalan erityisessä ilmoituksessa.

Miksi Tekijällä ei ole sijaa omassa maailmassaan? Tähän täytyy löytyä syynsä.

Jumalankieltäjän syy on selvä. Jos ihminen tunnustaisi Luojan, hänen täytyisi myös palvoa häntä. Ihminen ei olisi enää riippumaton, ei enää itse itselleen jumala.

Mutta miksi sitten monet Jumalaan uskovat kieltävät raamatullisen luomisen ja uskovat kehitykseen? Tähän löytyy varmaan useita syitä: oikean opetuksen puute, vuosikymmenien kehitysopin opetus koulussa ja tiedotusvälineissä, teologien hämäävät selitykset, että onhan Jumala voinut olla kehityksenkin takana.

Miksi sitten niin monet teologit hämäävät selityksillään seurakuntaa? Käyty keskustelu on osoittanut, etteivät he halua uskoa Raamattuun Jumalan sanana. Luonnontieteellisissä asioissa Raamatun kirjoittajat edustavat heidän mukaansa vain aikansa käsityksiä. Koko Raamattu ei olekaan heidän mielestään syntynyt Pyhän Hengen vaikutuksesta. Kun yhdessä kohdassa saadaan vapaus hylätä Raamatun arvovalta, saadaan se muihinkin kohtiin. Ateisti varjelee vapauttansa Jumalasta, kun taas monet teologit haluavat olla vapaita ilmoituksen Jumalasta. He haluavat itsekin jotakin tietää. Tämähän on se paratiisin peruskiusaus, johon ihminen lankesi ja josta hän voi nousta vain Pyhän Hengen toimesta.

Kaksi ilmoituslähdettä: Kirjojen kirja ja luonnonkirja

Jumala on ilmoittanut itsensä meille sekä teoissaan että sanassaan eli Raamatussa. Jumalan teoista löytyvää ilmoitusta sanomme luonnolliseksi ilmoitukseksi ja Raamatun sanaa erityiseksi ilmoitukseksi. Nämä kaksi ilmoituslähdettä ovat molemmat Jumalan ilmoitusta ja pitävät yhtä. Asiallinen oikea tieto ei ole milloinkaan ristiriidassa Raamatun kanssa. Kun luemme oikein sekä luonnon kirjaa että Kirjojen Kirjaa, meillä ei ole vaikeuksia niiden yhteen sovittamisessa. Jos sen sijaan ristiriitaa syntyy, olemme lukeneet jompaa kumpaa tai molempia väärin.

kuva Kuva havainnollistaa luonnonkirjan ja Raamatun ilmoitusalueita. Siltä osin kuin ne ovat päällekkäisiä,ne puhuvat samoista asioista.

Raamatulle ja luonnon kirjalle on yhteistä se, että ne ovat molemmat Jumalan ilmoitusta. Mutta niillä on myös eroa. Luonnonkirjan ilmoitusalue ei ulotu toiseen eikä kolmanteen uskonkappaleeseen eli lunastukseen ja pyhitykseen, vaan se kertoo Jumalasta vain Luojana ja Ylläpitäjänä. Edelleen ihminen joutuu tutkimaan luonnonkirjaa järkensä avulla eikä siihen liity Pyhän Hengen erityistä vaikutusta. Raamattu on sen sijaan valmiiksi jo sanalliseen selkeään muotoon annettu ilmoitus, joka itse selittää itseään. Raamattu on syntynyt Pyhän Hengen vaikutuksesta ja sen kautta Pyhä Henki vaikuttaa erityisellä tavalla. Tästä syystä Raamatun yläpuolelle ei saa asettaa järjen valoa eikä sen keinoin luonnosta tehtyjä johtopäätöksiä. "Ei yli sen, mikä kirjoitettu on" (2 Kor. 4:6) on johtava periaate. Raamattu sisältää Jumalan ilmoituksen kaikkien kolmen uskonkappaleen osalta.

Luonnonkirjan ja Raamatun ilmoitusalueet ensimmäisen uskonkappaleen alueella ovat osaksi päällekkäin, mutta eivät ole yhteneväiset. Molemmat kertovat luonnosta asioita, joista toinen ei kerro. Esimerkiksi Raamattu ei selosta meille atomien rakennetta tai perinnöllisyystekijöitä eli geenejä, se ei luettele yksityiskohtaisesti kasvi- tai eläinlajeja, planeettoja, aurinkokuntia tai tähtisumuja. Tällaisissa asioissa luonnonkirjan ilmoitusalue on Raamatun ilmoitusaluetta laajempi. Toisaalta luonnonkirjasta emme saa selville esimerkiksi sitä, mikä yhteys on luomisella ja Jumalan Pojalla, meidän Vapahtajallamme, josta Raamattu sanoo: "Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen, ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa." (Kol. 1:16). Raamattu ilmoittaa, että sana on ollut luomisen väline. "Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se mikä nähdään ei ole syntynyt näkyväisestä". (Hebr. 11:3) Jumalan Poika "kantaa kaikki voimansa sanalla" (= ylläpitää maailmankaikkeuden kaikkineen mahtisanallaan).

"Alussa Jumala loi taivaan ja maan." (1 Moos. 1:1) "Kaikki on saanut syntynsä hänen (Sanan) kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on." (Joh. 1:3) "Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi." (2 Moos. 20:11)

Luonnonkirjan selkeys ja merkitys Raamatun mukaan

"Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaanvahvuus ilmoittaa hänen kättensä tekoja. Päivä sanoo päivälle, ja yö ilmoittaa yölle. Se ei ole puhetta, se ei ole kieltä, jonka ääni ei kuuluisi." (Ps. 19:2-4). Luonto kertoo siis vääjäämättömästi Jumalan teoista ja samalla itse Luojasta, niin että Raamattu voi sanoa: "Hullu sanoo sydämessään: `Ei ole Jumalaa'." (Ps. 14:1; 53:2).

Luonnollisen Jumala-tiedon nojalla ihminen asetetaan myös tilille. "Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa, sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut. Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa." (Room. 1:18-20). Huomaa, miten Jumalan viha kohdistuu varsinkin niihin, jotka "pitävät totuutta vääryyden vallassa". Kysymys totuudesta ei ole yhdentekevä luonnollisenkaan jumalatiedon alueella.

kuva
Jumala ilmoittaa itsensä meille teoissaan ja sanassaan eli Raamatussa.

Luonnonkirjan todistus Jumalasta on puhetta omalletunnolle ja vaatii Jumalan kunnioittamista. Kun ihminen ei ole tätä ääntä kuunnellut, hän on "ajatuksiltaan turhistunut". "Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet ", ja seurauksena on ollut järjetön epäjumalanpalvelus:

"...ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi." (Room. 1:21-23)

Kun ihminen hylkää Jumalan, Jumalakin hylkää hänet. "Sen tähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihinsa." (Room. 1:26). Jo siitä, että ihminen paaduttaa sydämensä luonnonkirjan tosiasioitten edessä, seuraa Jumalan viha. Se ilmenee elämän luonnottomuutena ja luonnonvastaisuutena. Jumalan hylkääminen Luojana johtaa Raamatun mukaan paitsi mielettömään epäjumalanpalvelukseen myös homoseksuaalisuuteen, pahuuteen, vääryyteen, ahneuteen, häijyyteen, kateuteen, murhaan, riitaan, petokseen, väkivaltaisuuteen, ylpeyteen, vanhemmille tottelemattomuuteen ynnä muuhun ja ihmiset ovat vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta (Room. 1:26-31). Ihmisten kansalaiskunto laskee ja yleinen rappio saa vallan. Se ei merkitse kuitenkaan uskonnottomuutta, vaan uskonnon rappiotilaa ja vääristymiä, sanalla sanoen epäjumalanpalvelusta.

Euroopan ennen kristilliset kansat ovat menossa tähän hyvää vauhtia ja uususkonnollisuus valtaa alaa, olkoon se sitten jumalankielteisyyden verhossa olevaa ihmisen palvontaa tai idän uskontoja uusissa kaavuissa (jooga,TM, New Age, eräät uskontosekoitteiset urheilulajit ym.) tai liberaalikirkkojen kaiken hyväksyvää ihmisen ymmärtämistä. Sama vaara on myös niillä entisillä tunnustuksellistenkin kirkkojen jäsenillä ja heidän jälkeläisillään, jotka ovat hylänneet puhtaan Jumalan sanan ja sen mukaisen seurakuntayhteyden.

Kysymys luomisesta ja kaitselmuksesta ei ole siis yhdentekevä uskonkohta, vaan uskomme peruspilareita. Paitsi se, että sille rakentuu ryhtevä yhteiskuntaelämä sekä koti ja perhe, ilman sitä ei voi olla myöskään toista ja kolmatta uskonkappaletta. Huomatkaamme, että jo apostolinen uskontunnustus esittää ensiksi Jumalan kaikkivaltiaana Isänä ja Luojana: "Minä uskon Isään Jumalaan, kaikkivaltiaaseen taivaan ja maan Luojaan." Tämä on edellytys sille, että voidaan puhua myös Lunastajasta ja Pyhittäjästä. Samoin tekee luterilainen tunnustus Vähästä Katekismuksesta lähtien, kuten jo rippikoulusta muistamme. Seuraava Lutherin lausuma on koko oikean luterilaisen kirkon tunnustus: "Minun Jumalani on ensiksikin Isä, joka on luonut taivaan ja maan. Paitsi häntä en pidä Jumalana mitään, sillä ei ole ketään muuta, joka voi luoda taivaat ja maan" (Iso Katekismus, Tunnustuskirjat s. 362).

Kerralla tapahtunut luominen

Raamattu kuvaa luomiskertomuksessa (1 Moos. 1), että Jumala loi maailman valmiiksi kuutena päivänä, mutta seitsemäntenä hän lepäsi, toisin sanoen ei luonut enää. Jumala "teki kunkin lajinsa mukaan" ja siunasi sanoen: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää."

Tämä Jumalan sana merkitsee sitä, että Jumala loi eriksensä eri lajeja, joista ei ole hyppäystä tai kehitystä toiseen lajiin. Siinä laji merkitsee sellaista, mikä voi keskenään jatkaa sukua, eikä sulje pois risteytystä lajin sisällä. Niin pitkälle kuin risteytyminen on käytännössä mahdollista, johtuu sekin luomissanasta, joka alussa lausuttiin. Se ei ole tullut mahdolliseksi myöhemmän kehityksen tietä. Saman sanan voimasta nyt kukin laji tuottaa jälkeläisiä moninaisine perintötekijöineen.

kuva

On huomattava, että Raamattu nimenomaan sanoo: "Niin tulivat valmiiksi taivas ja maa kaikkine joukkoinensa. Ja Jumala päätti seitsemäntenä päivänä työnsä." (Moos. 2:1-2). Tämän jälkeen Jumala ei ole antanut uutta luomissanaa. Ei voi siis olla kehitystä, joka tuottaisi uusia lajeja, sanan raamatullisessa mielessä. Asian ymmärtämistä voi auttaa, kun muistaa, että Raamatun laji ei ilman muuta ole sama kuin tämän päivän biologian oppikirjojen laji. Luomakunta pysyy voimassa ja lisääntyy siis kerran lausutun luomissanan nojalla. Ilman sanaa ei voi syntyä mitään.

Luomisen jälkeen Jumala ei ole vetäytynyt pois maailmasta, vaan hallitsee sitä yhä kaitselmuksellaan.

Luomakunnassa on tapahtunut luomisen jälkeen suuria muutoksia, jotka eivät perustu luomissanaan, vaan Jumalan rankaisevaan sanaan. Nämä muutokset johtuvat ihmisen lankeemuksen ja pahuuden tuomasta kirouksesta. Syntiinlankeemus aiheutti valtavan muutoksen. "Kirottu olkoon maa sinun tähtesi." (1 Moos. 3:17). Toinen koko maapalloa koskenut suuri mullistus oli vedenpaisumus. Kuolema, sairaudet, tulvat, tulivuorenpurkaukset, rajuilmat ja muu luonnon tasapainon järkkyminen ovat synnistä johtuvia häiriötiloja muuten hyvin toimivassa luonnossa. Ne ovat ennekuvia Jumalan vihan purkautumisesta viimeisenä päivänä. Nämä jo tapahtuneet muutokset merkitsevät sitä, ettei meillä ole maailmaa, jossa olosuhteet olisivat olleet aina samanlaiset. Näin ollen on myös nykyhetkestä tehtävä erittäin varauksellisia johtopäätöksiä menneisyyteen, mitä tulee esimerkiksi radioaktiiviseen hajontaan, maan kuoreen, kerrostuneisiin maalajeihin ym.

Luomisen kesto

Edellä sanotusta seuraa suoraan, että ajatus, jonka mukaan syntyisi jatkuvasti uusia lajeja ja tapahtuisi kehitystä alemmasta ylempään, on ristiriidassa Raamatun kanssa. Samoin on laita kehitykseen tarvittavasta mielikuvituksellisen pitkästä ajasta.

Raamattu puhuu luomispäivistä, jotka muodostuvat illasta ja aamusta, pimeästä ja valosta. Nämä nimenomaiset vuorokauden osat Raamattu mainitsee kaikista luomispäivistä. Neljännen päivän kuvaus osoittaa selvästi, ettei kysymyksessä ole symboliset ajanjaksot, vaan normaali kielenkäyttö. "Jumala teki kaksi suurta valoa, suuremman valon hallitsemaan päivää ja pienemmän valon hallitsemaan yötä, sekä tähdet." Valojen oli määrä "erottaa päivä yöstä" ja olla "merkkeinä osoittamassa aikoja, päiviä ja vuosia" (1 Moos. 1:14-19). Tämä kielenkäyttö vahvistaa, että päivällä luomiskertomuksessa tarkoitetaan tavallista vuorokautta, yötä ja päivää. Uskonpuhdistaja Martti Luther selittäessään 1 Moos. 1:ssä esiintyvää päivä-sanaa, lausuu, että samoin kuin tässä luvussa on puhe tavallisista auringosta, kuusta ja tähdistä eikä vertauskuvallisista, niin myös sana "päivä" on ymmärrettävä tavalliseksi päiväksi.

Myös toisaalla Raamattu itse rinnastaa luomispäivät tavallisiin päiviin. "Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi, mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi... Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi." (2 Moos. 20:9-11. Samoin 2 Moos. 31:17).

kuvaRaamattu esittää luomisen kaikkialla historiallisena tapahtumana eikä osoita missään, että se olisi ymmärrettävä kuvaannollisesti. Pietarin maininta, että tuhat vuotta on Jumalalle kuin yksi päivä ja yksi päivä kuin tuhat vuotta, ei käsittele luomispäivien pituutta (2Piet. 3:8). Se on lausuttu niitä ajatellen, jotka katsoivat, että Herra viivyttää lupauksensa täyttämistä, kun maailmanloppu ei ollut vielä tullut. Jumala kyllä täyttää lupauksensa ajallaan. Jumalan suhde aikaan on toinen kuin meidän. Jumalan tekemisiä ajan kulun puolesta ei voi verrata ihmisen aikaa koskeviin odotuksiin. Pietarin sanaa käytetään väärin, jos sen avulla pitkitetään luomispäiviä. Oikein sitä sanaa käytetään silloin, kun uskotaan, että Jumala, joka on kaikkivaltias ja ajan yläpuolella, on voinut luoda maailman juuri siten ja siinä ajassa kuin hän on sanonut, ja kun myös uskotaan, että hän sen myös ajallaan hävittää.

Jos taas luomispäiviä pidennetään sillä tavoin, että ajatellaan ajan kulun olleen silloin huomattavasti hitaampaa kuin nykyisin, päädytään vain hitaampaan rytmiin, jolloin ensimmäisten ihmisten korkeat iät olisivat olleet absoluuttisina aikayksikköinä mitaten vieläkin pitempiä.

Saamme lapsenomaisesti uskoa, että luomispäivät ovat olleet oikeita tavallisia päiviä. Silloin pysymme siinä, mitä Jumala on sanonut emmekä joudu syyhyn hänen sanansa vääristämisestä.

Maailma vanhenee

Maailma ei ole luonnostaan uudistuva, vaan se on vanhenemisen alainen. "Sinä, Herra, olet alussa maan perustanut, ja taivaat ovat sinun kättesi tekoja; ne katoavat, mutta sinä pysyt, ja ne vanhenevat kaikki niin kuin vaate, ja niin kuin vaipan sinä ne käärit, niin kuin vaatteen, ja ne muuttuvat. Mutta sinä olet sama, eivätkä sinun vuotesi lopu." (Hebr. 1:10-12.) Maailma ei siis synnytä itsestään toista maailmaa, ei parempaa eikä huonompaa, vaan sille tulee loppu Jumalan määräämänä aikana, mistä sen vanheneminen jo kielii.

"Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta ja että niiden kautta silloinen maailman hukkui vedenpaisumukseen. Mutta nykyiset taivaat ja maa ovat samalla sanalla talletettu tulelle, säästetyt jumalattomain ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään." (2 Piet. 3:5-7). Jeesus sanoo: "Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa." (Luuk. 21:33).

Uusi luominen

Raamattu puhuu myös uudesta luomisesta eli uudestisyntymisestä. "Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu." (2 Piet. 3:13). Jeesus sanoo:

kuva"Siinä uudestisyntymisessä, jolloin Ihmisen Poika istuu kirkkautensa valtaistuimella, saatte tekin, jotka olette minua seuranneet, istua kahdellatoista valtaistuimella ja tuomita Israelin kahtatoista sukukuntaa."(Matt. 19:28).

Tämä uudelleen luominen ei ole sattumanvarainen spontaani kehitystapahtuma, vaan ristiinnaulitun ja ylösnousseen Ihmisen ja Jumalan Pojan eli Jeesuksen Kristuksen ohjaama ja toteuttama. Uusi maailma on toisenlaista kuin tämä ajallinen. Siellä ei ole avioliittoa, ei vilua eikä nälkää, ei syntiä eikä sairautta, vaan se on luonteeltaan hengellinen ja vanhurskas. "Jumalan valtakunta ei ole syömistä eikä juomista, vaan vanhurskautta ja rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä." (Room. 14:17). Se on paratiisin kanssa samanlaista siinä suhteessa, että taivaassa kaikki ovat vanhurskaita. Mutta se eroaa kahdessa asiassa. Siellä ei voi enää langeta ja siellä ei tarvita ajallisen elämän tarpeita ja säädöksiä, kuten avioliittoa, työtä, ruokaa ja muuta sellaista.

Uusi elämä alkaa jo täällä ajassa uskossa Jeesukseen. "Joka uskoo minuun, sillä on iankaikkinen elämä", sanoo Jeesus. Usko synnyttää uudesti, ja usko syntyy uudestisynnyttävien armonvälineiden kautta. Tämä usko on aina uskoa nimenomaan Raamatun ilmoittamaan Vapahtajaan.

Oman tärkeän näkökulmansa sekä ensimmäiseen luomiseen että uuteen luomiseen tuo Raamatun opetus Kristuksen persoonasta ja työstä.

Kristuksen persoona

Puhuessamme Kristuksen persoonasta olemme Kristillisen opin keskuksessa. Jeesus sanoo: "Jos ette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne." (Joh. 8:24). "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani." (Joh. 14:6). Ellei tästä haluta pitää kiinni, vaan ajatellaan olevan muitakin pelastusteitä, ei liikuta enää kristillisellä pohjalla. Silloin keskustelu uskon perusteista käsin Raamatun pohjalla on mahdotonta. Tämä on sanottava erityisesti niitä ajatellen, jotka haluavat kantaa kristityn nimeä ja kristillisen kirkon jäsenyyttä, mutta jotka eivät halua tunnustaa Kristusta. Ei ole syytä ihmetellä niitä, jotka kieltävät Kristuksen, jos he sitten kieltävät luomisenkin. Sen sijaan niihin nähden, jotka tunnustavat Kristuksen, mutta uskovat samalla voivansa pitää kiinni kehitysopista, on tähdennettävä sitä, mihin oppi Kristuksen persoonasta ja työstä johtaa. Tämän avulla kehitysopin ristiriitaisuus luomisuskon kanssa paljastuu jyrkästi.

kuva

Raamattu esittää Jeesuksen täydeksi ja todelliseksi ihmiseksi, ei jollain tavoin vajaaksi, epätäydelliseksi tai vielä kehitystä tarvitsevaksi, mutta ei myöskään jonkinlaiseksi yli-ihmiseksi tai tulevan kehityksen malliksi, vaan aidoksi ihmiseksi. Sellaisena häntä verrataan Raamatussa sekä ensimmäiseen ihmiseen, Aadamiin, että oman aikansa ihmisiin tekemättä mitään eroa niiden ja myöhempien aikojen ihmisten kanssa. Aitona todellisena ihmisenä hän siten on malli ja esikuva. "Hän tuli ihmisten kaltaiseksi, havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen." (Fil. 2:7) "Samoin kuin yhden ihmisen (Aadamin) lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen (Kristuksen Jeesuksen) vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi." (Room. 5:18)

Kristus eroaa persoonansa puolesta muista ihmisistä siinä, että hän on samalla tosi Jumala. Mutta se ei vähennä tai tee toisenlaiseksi hänen ihmisyyttään, vaan hänestä me löydämme oikean ihmisyyden.

Kristuksen työ

Raamattu esittää Kristuksen vastuulliseksi ihmiseksi, joka oli "kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristinkuolemaan asti" (Fil. 2:8). Tämä oli kuuliaisuutta sen Jumalan lain edessä, jonka Jumala oli ihmisille antanut, mutta jonka me ihmiset olimme rikkoneet (Room. 5:19). Tässä suhteessa Kristus ei tuonut uutta ihmisyyden ihannetta, esikuvaa tai normia, vaan hän täytti sen vanhan, mikä ihmiselle annettiin jo luomisessa. kuva

Jeesus itse sanoi omasta työstään: "älkää luulko, että minä olen tullut lakia ja profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään." (Matt. 5:17). Uusi ihmisyys ei siis löydy uuden etiikan myötä, vaan vanha rakkauden käsky on maailman loppuun asti ihmisen elämän normi. Tätä normia opettaa yksityiskohtaisesti kymmenen käskyä.

Mitä uutta Kristus toi?

Kristuksessa tuli kuitenkin jotain uuttakin. Tuli armo, joka tosin oli olemassa jo Vanhankin testamentin aikana, mutta silloinkin perustui tulevaan Messiaaseen. Armon myötä tuli uskoville voima täyttää Jumalan lakia:

"Rakkaani, en minä kirjoita teille uutta käskyä, vaan vanhan käskyn, joka teillä on alusta ollut. Tämä vanha käsky on se sana, jonka te olette kuulleet. Ja kuitenkin minä kirjoitan teille uuden käskyn, sen, mikä on totta hänessä ja teissä. Sillä pimeys katoaa, ja totinen valkeus jo loistaa." (1 Joh. 2:7-8).

Erona Aadamin lankeemusta edeltäneeseen tilaan oli se, että Kristuksen ylösnousemus merkitsi kaikille ruumiin ylösnousemista ja uskoville pääsyä taivaaseen ja ylösnousemuksessa hengellisen ruumiin saamista, ruumiin, joka on tarpeiltaan ja luonnoltaan hengellinen eikä enää ajallinen, kuten edellä oli jo puhetta. Tämä merkitsee muutosta parempaan, mutta ei vähittäistä kehitystä, vaan hetkessä tapahtuvaa uutta luomista, kun kuolleet herätetään.

Ihmisen lankeemus, perisynti ja lunastus

Kehitysoppi vie pohjan Raamatun kuvaukselta ihmisen lankeemuksesta eikä sen valossa voida opettaa oppia perisynnistä eikä varsinkaan ihmisen vastuusta, jonka Jumala ihmiselle antoi luomisessa. Sen sijaan kristillisessä uskossamme kulkevat sopusoinnussa rinnakkain oppi luomisesta ja erityisesti ihmisen luomisesta Jumalan kuvaksi, oppi ihmisen lankeemuksesta ja sen tuomasta perisynnistä, Kristuksen toimittamasta lunastuksesta, Jumalan kuvan uudistumisesta uskossa Kristukseen ja oppi viimeisistä tapahtumista.

Jos kehitysoppi otetaan sellaisena kuin se on, ei nykyistä tilaa voida pitää kehityksen päätepisteenä, vaan on oletettavissa, että kehitys voisi jatkua tai kaikki yhtä hyvin tuhoutua. Mistään ihmisen vastuusta tai normeista moraalin alalla ei voida puhua eikä Jumalasta tiedetä mitään, vaan itsekkyys ja voima ovat johtavia käyttäytymistä sääteleviä tekijöitä. Jos taas lähdetään ns. teistisen evoluution tielle, päädytään epäjohdonmukaisuuksiin. Teistisellä evoluutiolla tarkoitetaan sitä, että maailma on tosin syntynyt kehityksen tietä, mutta Jumala on siten luonut maailman. (Teistinen tulee kreikan sanasta teos, Jumala). Tämä katsomuskanta ei halua luopua tykkänään Jumalasta, mutta kumartaa kuitenkin vallinneille käsityksille. Kehityksen takana olisi Jumala, mutta Raamatun alkukertomukset eivät sovi enää tähän kaavaan sellaisinaan. Teologit, jotka ovat olleet teistisen evoluution kannalla, ovat esittäneet, että ihmisen lankeemus olisi ollut sitä, että hän tuli tietoiseksi vastuustaan Jumalan edessä. Toisin sanoen on tarvinnut kieltää ihmisen synnitön alkutila ja Jumalan kuvaksi luominen. Edelleen moraalin ja kristillisen opin alueelle on tuotu kehitys, uusi elämäntyyli.

On erityisesti huomattava, että perisyntioppi tekee ymmärrettäväksi Raamatun opetuksen lunastuksesta ja pyhityksestä.

Raamatun oppi viimeisistä tapahtumista antaa uskoville toivon, kun saamme uskoa elämän jatkuvuuteen ja uuteen parempaan elämään. Maailma on Jumalan käsissä eikä oikukkaan kehityksen armoilla.

Lähestystyö ja evankeliumin saarna

Kristus antoi lähetyskäskyn, jota on noudatettava maailman loppuun asti (Matt. 28:19-20). Ja Jumala nimenomaan kieltää, ettei Raamattuun saa mitään lisätä eikä siitä ottaa pois (Ilm. 22:18-19). Sen sisältö ei muutu eikä kehity, sillä Jeesus on "sama eilen, tänään ja iankaikkisesti" (Hebr. 13:8). Se koskee kaikkia kansoja samalla tavalla, mutta se ei koske eläimiä tai kasveja.

Lain saarnalla voidaan synnyttää synnintuntoa, kun osoitetaan ihmisen rikkoneen jo luomisessa saamaansa yleistä siveyslakia. Tätä kautta valmistetaan maaperää Kristus-saarnalle syntien anteeksisaamisesta hänen armonsa rikkauden mukaan. Ilman yleispätevää ihmiselle annettua elämän normia, lakia, ei synny synnintuntoa eikä ihmisellä ole tarvetta armon evankeliumiin.

Mitä enemmän maallistuneet kirkot ovat hyväksyneet kehitysopin, sitä vähemmän on niillä ollut mielenkiintoa varsinaiseen lähetystyöhön pakanamailla ja Kristus-saarnaan omassa kirkossaan. Samalla ne ovat muuttuneet sosiaalisen evankeliumin julistajiksi ja pelkän kehitysavun puolestapuhujiksi.

Ihmisen ja eläimen ero

Raamatun mukaan ihmisen ja eläimen ero näkyy mm. seuraavissa asioissa:

kuva 1. Ihminen luotiin erikseen eläimistä poikkeavalla tavalla. Eläimet luotiin yksinomaan maasta, mutta ihmiselle Jumala antoi kuolemattoman sielun. Vain ihminen luotiin Jumalan kuvaksi. 1 Moos. 1:26-28, 2:7. Ihminen luotiin elämään. Kuolema on vasta synnin seuraus, jossa "tomu palajaa maahan, niinkuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin". (Saarn. 12:7)

2. Raamattu kieltää ihmisen tappamisen, mutta sallii eläinten tappamisen. Myöskään sairasta tai haavoittunutta ihmistä ei saa lopettaa. Vertaa: kuningas Saulin "armomurha", joka tuomitaan, 2 Sam. 1. Sen sijaan on ollut ikivanha tapa päästää parantumattomasti sairaat ja vahingoittuneet eläimet tuskista tappamalla ne, mitä tapaa Raamattu ei hylkää.

3. Ihmisen käyttö ihmisravinnoksi on ankarasti kiellettyä, kun taas kasvit ja eläimet on annettu ihmiselle ravinnoksi (1 Moos. 1:29; 9:3-6). Eläimet ovat "luonnostaan pyydystettäviksi ja häviämään syntyneitä" (2 Piet. 2:12). Eläinten nahasta voitiin valmistaa ihmiselle vaatteita (1 Moos. 3:21: Herra itse teki paratiisissa ensimmäisille ihmisille vaatteet!), niitä voitiin teurastaa ja uhrata Jumalalle (1 Moos. 4:4). Pakanoiden harjoittamat ihmisuhrit ovat ankarasti kiellettyjä (3 Moos. 18:21). Oikealla tavalla ihminen uhrattiin Jumalalle siten, että hänet annettiin Jumalan palvelukseen (1 Sam. 1:27-28; 2:11).

4. Jumala ei ole eläinten tähden antanut erityistä ilmoitustaan, Raamattua. "Onhan Mooseksen laissa kirjoitettuna: `älä sido puivan härän suuta.' Eihän hän häristä näin huolta pitäne? Eikö hän sano sitä kaiketikin meidän tähtemme?" (1Kor. 9:9-10). Tämä on totta, vaikka "vanhurskas tuntee, mitä hänen karjansa kaipaa" (Sananl. 12:10). Jumalan edessä ihminen on eläimiä arvokkaampi. "Te olette suurempiarvoiset kuin monta varpusta." (Matt. 10:31).

5. Lunastus, armonvälineet, lähetystyö, ruumiin ylösnousemus koskevat vain ihmisiä, ei eläimiä ja kasveja. Luomakunta, joka nyt kärsii ihmisen synnin seurauksista, ei jää edelleen kärsimään, kun uskovat pääsevät taivaaseen, vaan siitä sanotaan, että se vapautetaan "turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen", Room. 8:21. Mitä se käytännössä tarkoittaa, sen saamme tietää taivaassa. Myös tuomiopäivä, tilinteko, koskee vain ihmisiä ja enkeleitä, ei eläimiä.

Onko Raamattu luonnontiedon oppikirja?

Usein kehitysopin kannattajat vetoavat siihen, ettei Raamattu ole luonnontiedon oppikirja. Tällä iskulauseella voidaan tarkoittaa erilaisia asioita, oikeita ja vääriä.

kuva

Raamattu kertoo meille luomisesta ja luomakunnasta, ja myös tämä sana on Pyhän Hengen vaikutuksesta syntynyttä Jumalan sanaa. "Raamattu ei saata raueta tyhjiin" (Joh. 10:35) myöskään niissä asioissa ja se voi opettaa meille asioita, joita monesta luonnontiedon oppikirjasta puuttuu. On selvää, että maailma ei ole kiinnostunut Raamatun viisaudesta ja että turhaa on sille tarjota näitä helmiä. Mutta se ei saa merkitä sitä, että kristityt omaksuvat itselleen maailmallisen epäuskoisen maailmankatsomuksen ja torjuvat kristillisen. Raamattu ei ole myöskään asiallisen tutkimuksen este tai kahle. Se tosin varjelee ateismiin pohjautuvista ennakko-oletuksista.Raamattu ei ole luonnontiedon oppikirja siinä mielessä, että luonnontieto olisi sen varsinainen opetusaihe. Tarvitaan siis varsinaisia luonnontiedon oppikirjoja. Tällä ei saa kuitenkaan vähätellä luomisen uskonkohdan merkitystä. Raamatun ilmoituksen tähtäyspiste on jumalasuhteessa, myös luomisesta puhuttaessa. Luonnontiedossa on kysymyksessä taas lähinnä tieto ja sen sovellutus elämään, joka ei sinänsä välttämättömyyden pakosta kysy uskoa.

Jos Raamattu ei ole mainitussa merkityksessä luonnontiedon oppikirja, niin eivät myöskään luonnontiedon oppikirjat ole oppikirjoja siinä, mitenkä maailma todella on saanut alkunsa ja mihin se päättyy. Kritiikin kärki voidaan kääntää yhtä hyvällä syyllä aivan päinvastaiseksi. Olettamukset ja uskomukset eivät ole tiedettä. Siihen tarvitaan näyttöä.

Asioita, joista kehitysoppi joko vaikenee tai jotka se kieltää
ja joiden kanssa se on selvässä ristiriidassa

1. Maailma on luotu lyhyenä aikana, kuutena päivänä.
2. Maailma on luotu tyhjästä Jumalan sanalla. "Hän kutsuu olemattomat olemaan." Room. 4:17
3. Ihminen luotiin Jumalan kuvaksi.
4. Eeva luotiin Aadamista.
5. Paratiisin olemassaolo.
6. Ihmisen vastuu, sekä ennen että jälkeen lankeemuksen.
7. Ihmisen lankeemus, perisynti.
8. Jeesuksen Kristuksen persoona: jumal'ihminen, tosi Jumala ja tosi ihminen.
9. Lunastus: Kristuksen kuuliaisuuden kautta Aadamin tottelemattomuudesta ja sen tuomasta perisynnistä.
10. Maailman loppu ja viimeinen tuomio. Taivas ja helvetti. Ruumiin ylösnousemus.
11. Jumalan olemassaolo ja kaitselmus.
12. Raamattu on Jumalan Sana, joka ei valehtele.
 


Yhteenveto Raamatunkohtien (1 Moos. 1:26-5:5)
sekä Room. 5:12-19 ja Apt. 17:26 perusteella.

a) Eeva luotiin Aadamin kylkiluusta.

b) Eeva annettiin Aadamille vaimoksi, eläimet eivät sopineet.

c) Aadam ja Eeva keskustelivat, lymysivät ja tekivät itselleen vyöverhot.

d) He käyttivät kumpikin itsestään sanaa minä. "Minä kuulin", "minä lymysin", "minä söin", "käärme petti minut".

e) Eeva synnytti lapsia, joille hän antoi nimet. "Mies yhtyi vaimoonsa ja tämä tuli raskaaksi ja synnytti" (1 Moos 4:1).

f) Aadam kuoli (1 Moos. 5:5).

g) Jumala "on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä" (Apt. 17:26).

h) Jeesuksen sukuluettelossa Seet on Aadamin poika, mutta Aadam on Jumalan (ei apinan tms). Lk 3:38.

i) "Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu." 1 Kor. 15:45.

j) "Aadam luotiin ensin, sitten Eeva; eikä Aadamia petetty, vaan nainen petettiin ja joutui rikkomukseen." 1 Tim. 2:13-14.

k) "Eenok, Aadamista seitsemäs." Jud. 14.

l) "Niin kuin käärme kavaluudellaan petti Eevan", 2 Kor. 11:3.

m) "Mies ei ole alkuisin vaimosta, vaan vaimo miehestä eikä miestä luotu vaimoa varten, vaan vaimo miestä varten." 1 Kor. 11:8-9.


MS