Taustaa kirjoitukset on koottu kirjoiksi, joihin voit tutustua klikkaamalla tästä.
Jo 2500 vuotta sitten

Neuvostoliitossa olleen käytännön tavoin myös meillä Suomessa kouluissa ja yliopistoissa opetetaan edelleen kehitysoppia tieteellisenä tosiasiana. Tiedotusvälineissä ja tieteisjulkaisuissa esitetään tieteellisesti todistettuna tapahtumana elämän syntyä itsestään elottomasta aineesta. Sattumalta muodostunut yksisoluinen eliö jatkoi kehittymistään luonnonvalinnan ja sattumalta tapahtuneiden muutosten kautta muodostaen vuosimiljoonien aikana koko monimuotoisen ekojärjestelmän eläimineen ja kasveineen.

Vakavasti kehitysopin voimaan ja sen uutta luovaan ominaisuuteen uskoivat mm. Hitler ja Stalin. Siksi heille "alempiarvoisten" rotujen, kuten juutalaisten ja mustalaisten hävittäminen kehittyneempien rotujen tieltä oli edistyksellistä ja elämän kehittymisen kannalta oikeutettua.

Harvoin on meillä esillä se tosiasia, että kehitysoppi on vain uudistettu versio vuosituhansia vanhoista maailman ja elämän syntyä sekä kehitystä kertovista myyteistä eli uskomuksista. Meillä ei uskalleta tuoda yleiseen tietoon sitä, että totuuteen pyrkivä nykytiede hylkää kehitysopin luonnon lakien vastaisena ja mahdottomana.

Uskomukset 2500 vuoden takaa

Noin 600 vuotta ennen Kristuksen syntymää voimistui kreikkalaisen valtapiirin sekä Kiinan ja Intian alueilla uskomukset elämän itsestään syntymiseen. Kiinassa taolaisuuden perustaja Lao-Tse (604-517 eKr.) sekä Konfutse (551-479 eKr.) kuten myös jainan edustaja Mahavira (599-527 eKr.) sekä Buddha (563-480 eKr.) opettivat uusia kehitysoppia edeltäviä näkemyksiään. Näille oli yhteistä se, että kiellettiin kaikkivaltiaan Jumalan ja maailman luojan olemassaolo. Maailmankaikkeus itse oli osa jumalaa (panteismi).

Kreikkalainen Anaximander (n. 600 eKr.) opetti, että kasvit ovat kehittyneet elottomista aineista, eläimet kasveista ja ihminen eläimestä, lähinnä kalasta.

Herakleitos ja Empedoklos (495-433 eKr.) tulivat siihen tulokseen, että sattuma johti eliöstön kehittymistä, jota edesauttoivat kamppailu olemassaolosta ja luonnon tekemät valinnat.

Aristoteles (384-322 eKr.) - mm. Aleksanteri Suuren opettaja - uskoi täydelliseen asteittaiseen kehitykseen luonnossa. Oletti, että elämän synty on tapahtunut itsestään mudasta. Myös maailmankaikkeus oli hänen mukaansa itsestäänsyntynyt. Aristoteles yhdisti Sokrateen ja Platonin opit.

Epikuros (342-270 eKr.) oli Aristoteleen seuraaja. Hän opetti, että kaikki maailmassa on maan omasta materiaalista kehityksen kautta syntynyt. Kaikki oli sattuman varassa. Maailmoja on lukemattomia, mutta Jumalaa ei ole olemassa.

Myös korkeasti sivistynyt Pythagoras kannatti elämän kehittymistä ilman Jumalan olemassaoloa.

kuvaTitus Lucretiuksen (n. 97-55 eKr.) mielestä uskonnot olivat pahimmat esteet ihmisen mielenrauhalle. Kaikki voidaan selittää luonnonlakien mukaan ilman Jumalaa. Raamatun luomiskertomusta vastaan hän hyökkäsi pitäen sitä höpötyksenä. Hän kannatti elämän kehitystä sekä ihmisen ja yhteiskunnan syntyä ilman luojaa.

Apostolien aikana evankeliumia vastaan hyökkäsivät: 1. Stoalaiset, jotka edustivat Sokrateen, Platonin ja Aristoteleen kehitysopillisia näkemyksiä sekä 2. epikurolaiset, jotka olivat materialisteja - Jumalan kieltäjiä - ja hyväksyivät kehitysopin ainoana totuutena. Paavali kohtasi juuri nämä ryhmät Ateenassa (Apt. 17:18)

Platonin ja Aristoteleen kehitysopin sisältävä filosofia hyväksyttynä tieteellisenä totuutena vaikutti mm. keskiajalla sen, että Kopernikus ja Galilei joutuivat hyväksymään maakeskeisen maailmankatsomuksen. Muutoin heidän tieteellinen uransa olisi pysähtynyt. Näin on tänäänkin. Tiedemiesten on hyväksyttävä yli 2500 vuotta vanha kehitysoppiuskonto tieteellisenä totuutena.

Erasmus Darwin julkaisi 1794 (65 vuotta ennen Charles D:n "Lajien synty"-kirjan ilmestymistä) kehitysoppia ja luonnon valintaa tukevan Zoonomia-kirjansa.

Ranskalainen Jean Lamarck (1774-1829) sekä Malthus (1798) ottivat ajatukset Aristoteleen ja E. Darwinin pohjalta ja toivat oman lisänsä kehitysoppiuskontoon.

Charles Darwin julkaisi oman kirjansa v. 1859. Se kertoi kehitysteoriasta, joka perustui sattuman, luonnonvalinnan (sopivimman eloonjäämisen) ja miljoonien vuosien yhteistulokseen. Kun tieteellistä näyttöä ei ollut käytössä, tukeutui C. Darwin vanhoihin uskomuksiin ja näköisyysideoihin. Kirja sai silloin, kuten nytkin, paljon tukea niiltä, jotka halusivat kieltää Jumalan olemassaolon.

Perusajatus on yksinkertainen. Jos mahdottomalle antaa riittävästi aikaa, tulee siitä mahdollinen. Pitkä aika saa luomisen ihmeen aikaan - ei Jumala. Ne, jotka selviytyvät elämän taistelusta hengissä ovat kehittyneempiä elämään, koska aina sopivimmat jäävät henkiin. Näin kehitys on kulkenut sattumalta syntyneestä elävästä solusta tuhansien miljoonien vuosien aikana ihmiseen. Tämä antiikin Kreikan vallitseva ateistinen myytti sai Darwinin tekstin muodossa uutta voimaa.

Tänään, kuten Aristoteleen, Kopernikuksen tai Galileinkin eläessä vaaditaan ateistinen pakanallinen uskonto kaikkien hyväksyttäväksi totuudeksi, jotta voitaisiin kieltää Jumalan olemassaolo ja astua Hänen tilalleen luomakunnan korkeimmalle paikalle muita hallitsemaan ja hyödyntämään.

"Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa". (Room 1:20).


KP