Kivihiilen syntytavasta ja sen koostumuksesta tiedetään paljon. Hiilikerrokset ovat paljastaneet runsaasti tietoa niistä olosuhteista, jotka vallitsivat maapallolla ennen kerrosten syntyä. Samoin kerrokset antavat selkeän kuvan hiilen syntyyn liittyvästä mullistuksesta. Kehitysopin kannalta on kuitenkin tärkeää, että vain osa tutkimustuloksista, joita kivihiilikerrostumista on tehty, kerrotaan tavalliselle kansalle.

Kerrosten kertomaa

Kivihiilikerrostumia on löydetty eri puolilta maailmaa _ esiintymät eivät noudata mitään nykyisin tunnettua ilmastollista tai muuta vyöhykejakoa. Alaska, Siperia, Amerikan manner, Eurooppa, Aasia, Afrikka, Australia jne. kaikkialta on löytynyt kerrostumia ja todisteita niistä olosuhteista, jotka aikaansaivat kivihiilikerrostumat.

Kivihiilen syntyyn tarvitaan nopeasti aikaansaatua hapetonta tilaa, kovaa painetta ja lämpöä. Paine puristaa kasvimassasta pois veden, hapen ja hiilidioksidin. Paineen ja lämmön kasvaessa syntyy ruskohiiltä, sitten bitumihiiltä ja vihdoin ankarassa paineessa antrasiittiä, joka on polttoaineena tehokkain. Sen kehittymisen yhteydessä vapautuu metaanikaasua eli maakaasua, jota mm. meille tuodaan putkia pitkin Venäjän kaasukentiltä.

Kivihiilikerrokset antavat selkeän kuvan siitä, että maanpinta on ollut hyvin rehevän kasvuston peitossa. Hiiltyneitä puunrunkoja tutkittaessa eri puolilla maailmaa on todettu, että vuosirenkaita ei kasvussa esiinny. Tämä on todiste siitä, että kylmän ja lämpöisen vuodenajan vaihteluita ei ollut silloisessa maailmassa. Kasvusto on ollut kauttaaltan suunnilleen samankaltaista.

Kivihiilikerrokset koostuvat suurista röykkiöistä. Sekaisin ovat kaikki pintakasvillisuus turpeesta suuriin puihin. Joukossa on jäänteitä kaikenlaisesta eliöstöstä vesieläimistä lintuihin ja matelijoista nisäkkäisiin. Kaikki keskenään sekaisin, sikin sokin. Suuret kivettyneet puut ovat usein röykkiöinä, juuret ylöspäin tai toisiinsa sekaantuneina. Pystyyn jääneet paksut rungot puhkovat kymmenien metrien paksuiset kerrostumat osoittaen, kuinka nopeasti kaikki on tapahtunut. Kerrostumat eivät voi olla hitaan turvettumisen tulosta, kuten kehitysoppineet väittävät.

Kasvuston ja eliöstön kasautuminen suuriksi röykkiöiksi ja niiden nopea peittyminen kerrostuneiden maamassojen alle samalla tavalla eri puolilla maailmaa voidaan selittää vain yhdellä tavalla. Koko maailmaa on kohdannut vedenpaisumus, joka on tuhonnut sen aikaisen eliöstön ja kasvuston. Vesimassat ovat irroittaneet kaiken mahdollisen, kuljettaneet sitä valtavina vyöryinä edestakaisin. Veden liikuttama liete- ja irtomaa ovat peittäneet nopeasti alleen suistoiksi kasautuneet kasvustomassat. Näin ovat syntyneet kerrokset, joita nyt kehitysopin kannattajat selittävät vuosimiljoonien hitaan kulumisen ja kasautumisen tuloksina. Mutta missä ovat miljoonien vuosien eroosion eli kulumisen jäljet? Kulumiskerroksia ei löydy. Missä ovat miljoonien vuosien aikaiset kehityksen välimuodot, joita kerroksissa tulisi olla runsaasti? Yhtään ei ole löytynyt. Miten vesi ja merenpohjalietteet ovat voineet olla hiilikerrosten välissä miljoonia vuosia muuttamatta kerrosten laatua? Ei mitenkään. Miten hidas turvettuminen saa aikaan sen paineen, lämmön ja hapettoman tilan, jotka näin valtavissa esiintymissä tarvitaan? Kehitysoppi edellyttää, että kaikki on tapahtunut hitaan muodostumisen kautta - kuten nykyäänkin. Mutta miksi vastaavaa hiiltymisprosessia ei enää tapahdu? Onhan maapallolla trooppinen alue, joka lähes vastaa aikoinaan ollutta ilmastoa.

Miksi hiilikerroksia ja kivettymiä ei enää synny? Vastaus on sama, kun kysytään miten maaöljy on syntynyt ja miksi sitä ei enää synny. Kivihiili-, maakaasu- ja maaöljyesiintymät eivät kuulu maapallomme uusiintuviin energiavaroihin. Kaasu- ja maaöljyesiintymien yhteydessä mitataan niitä maakerrostumissa olevia paineita, jotka ponnistavat ko. energian poratusta reiästä ylös. Jos esiintymät olisivat satoja tuhansia tai miljoonia vuosia vanhoja ei mitään painetta kerroksissa enää esiintyisi. Tämän kaikki asiantuntijat tietävät.

Miksi kivihiili- tai kaasuesiintymistä kerrottaessa pidetään kiinni puolitotuuksista ja sadoista miljoonista vuosista? Vastaus on jälleen hyvin yksinkertainen. Maankuoren ikää ei voida mitata millään tunnetulla menetelmällä - vain metrimitalla ja kehitysoppineiden itse tekemillä taulukoilla, jotka näyttävät kuinka monta miljoonaa vuotta kukin kerros on vaatinut kasvaakseen nykyiseen paksuuteensa. Ja miljoonia vuosia kehitysoppi tarvitsee. Sattuman ja luonnonvalinnan kautta maailma ei näet hetkessä kehity, vaan se tarvitsee mittaamattomat ajanjaksot, jotta mahdottomasta tulisi mahdollinen - kehitysoppiuskon mukaan.

"Herran sanalla ovat taivaat tehdyt, ja kaikki niiden joukot hänen suunsa hengellä. Hän kokoaa meren vedet niinkuin roukkioksi, panee syvyydet säilöihin." Psalmi 33: 6-7.

1)In the Beginning/Walt Brown
2) In the Minds of Men/Ian T. Taylor