Voidakseen uskotella, että aistit ovat syntyneet sattumalta luonnonvalinnan seurauksena, kehitysoppiin uskovat ovat keksineet erilaisia selityksiä näistä kehitysvaiheista. Näiden uskomusten mukaan ihmisen kantamuodolla on ollut mm. kolme silmää, josta muistona nykyihmiselle on jäänyt käpylisäke.1

Kehitysoppinut Richard Dawkins kirjoittaa: " Näkökyky voi vaihdella portaattomasti surkeasta erinomaiseen... pienestäkin näkökyvyn paremmuudesta on etua. Sen takia on helppo ymmärtää, että silmä on kehittynyt hyvin alkeellisesta ja yksinkertaisesta alkumuodosta monien portaattomien välivaiheiden kautta siihen täydellisyyteen, joka saa haukan tai nuoren ihmisen näkemään tarkasti".2 Väitteensä tueksi Dawkins ottaa ruotsalaisten tutkijoiden D. Nilssonin ja S. Pelgerin tietokoneohjelman, jota käyttäen halutaan osoittaa, kuinka helposti ja nopeasti sattuma ja luonnonvalinta rakentaa ne useat erilaiset näköaistit, jotka eliöiden joukossa ovat käytössä. Nämä mainitut tutkijat suunnittelivat tietokoneeseen sellaisen ohjelman, että tietokone rakensi vaiheittain "soluista" linssiä muistuttavan kokonaisuuden. Lähtökohtana he pitivät sitä, että valoa aistivat solut olivat jo olemassa. Toinen koneelle annettu ohje oli, että ne muutokset säilytetään koneen muistissa, jotka vievät lopputulosta kohti linssin muotoa. Tämä tarkoittaa sitä, että mitään muuta mahdollisuutta koneella ei ollut kuin muodostaa linssi. Lopputuloksena oli, että kone rakensi annetun tehtävän mukaisesti laakeasta pinnasta silmän linssiä muistuttavan kokonaisuuden alle 400.000 "sukupolvessa". Tietokone teki sen, mihin se oli ohjelmoitu. Kuka tahansa ohjelmoija voi tehdä vastaavan ohjelman ja saada koneelta vastaavan tuloksen. Tässä ei ole mitään väärää. Varsinainen vilppi syntyy, kun asiasta tietämättömälle annetaan tästä kokeen tuloksesta harhaanjohtava tieto - kuten Dawkins tekee. Hän kirjoittaa: "Nilssonin ja Pelgerin tulosten valossa ei ole lainkaan hämmästyttävää, että eläinkuntaan on ehtinyt kehittyä itsenäisesti yli neljäkymmentä erilaista silmää. Sukupuun jokaisessa haarassa silmä olisi ehtinyt kehittyä tämän arvion mukaan 1500 kertaa. Jos sukupolvien väli on vain yksi vuosi, silmä voi kehittyä lyhyemmässä ajassa kuin geologit pystyvät mittaamaan. Geologisten aikakausien kannalta katsoen silmä syntyy yhdessä silmänräpäyksessä _ eikä meidän silti tarvitse tinkiä selityksen uskottavuudesta... Silmän tapaisten mutkikkaiden elinten synty voidaan selittää vain asteittaisella kehityksellä, koska muuten selitys ei olisi selitys lainkaan. Jos asteittainen kehitys hylätään, selitykseksi tulee ihme, mutta ihme ei selitä yhtään mitään." Dawkins käsittelee ja muuttaa asiatiedon juuri sillä oveluudella, jolla hyväuskoiset ihmiset saadaan vakuuttumaan asiasta. Tällaiseen menettelyyn kehitysoppia kannattavien on jatkuvasti turvauduttava. Asian vakavuus ja monimutkaisuus halutaan piilottaa vääristävien selitysten taakse.

Valon aistiminen

Kaikkia näkemiseen liittyviä eri osatekijöitä ei vielä ole pystytty selvittämään. Paljon kuitenkin tiedetään. Jotta voisimme arvioida voiko näköaisti kehittyä vahingossa sattumien kautta, käymme läpi sen, mitä aistitaan ja miten aistimus syntyy.

Valo on säteilyenergiaa. Se etenee aaltoliikkeenä, jonka ominaisuudet riippuvat aallon pituudesta. Tehokkaimmalla säteilyllä on lyhin aallonpituus. Lähdetään järjestyksessä lyhyistä pituuksista kohti pitkiä: gammasäteily, röntgensäteily, ultraviolettisäteily, näkyvä valo, lämpösäteily, mikroaallot ja viimeisenä radioaallot. Spektrin näkyvällä alueella sinisellä valolla on lyhin allonpituus ja punaisella pisin. Muut värit jäävät näiden väliin. Kun näkyvä valoaalto kohtaa esineen, osa siitä imeytyy esineen molekyylirakenteeseen ja osa heijastuu esineen pinnasta edelleen. Tämän valoaallon silmä aistii valoisuutena ja värinä. Esineen, joka imee itseensä kaiken valon (ei heijasta valoa edelleen), aistimme mustana ja vastaavasti esineen, joka heijastaa kaiken valon, näemme valkoisena. Vihreät kasvit yhteyttävät valon avulla hiilidioksidista ja vedestä hiilihydraatteja, jotka ovat kaikkien organismien ravinnonlähde.3

Ihmisen silmän pohjaosan muodostaa ohut läpikuultava verkkokalvo, jonka alla on verkkokalvon solukkoa ravitseva suonikalvo. Verkkokalvossa on sauvoja, jotka aistivat valoisuuden (musta ja valkoinen) ja tappeja, jotka reagoivat väreille. Silmän verkkokalvon jokaisella neliömillimetrillä (o-kirjaimen kokoinen alue) on n. 200.000 valonherkkää aistinsolua _ petolinnulla niitä on saman kokoisella alueella n. 1 miljoona. Jokaisessa tappi- ja sauvasolussa on noin 1 miljardi (1000.000.000) rodopisiinimolekyyliä (valossa muotoaan muuttuva molekyyli). Sauvat ja tapit ovat verkkokalvossa nurin päin. Ne ottavat vastaan valon, joka heijastuu suonikalvon pinnasta. Tämä johtuu aistinsolujen suuresta herkkyydestä. Jos ne olisivat "oikein päin" olisi silmä jatkuvasti häikäistyneessä tilassa emmekä voisi nähdä mitään.4 Silmänpohjan verkkokalvo painaa vajaan gramman ja sen väri- ja valopisteiden "erottelukyky" on n. 1/10.000.000.000, joka on n. 1 miljoona kertaa herkempi kuin nykyiset valokuvafilmit. Tämä tarkoittaa sitä, että yön pimeydessä lähes olematon valonsäde havaitaan verkkokalvolla. Vasta sitten, kun vähintään 6 aistin-solua toteaa saman ärsykkeen, välittyy tieto aivoihin ja näköhavainto syntyy. Useilla yöpetoeläimillä on verkkokalvon alla valoa heijastavia soluja sisältävä kerros, joka toimii peilin tavoin. Siksi esim. kissan silmät näyttävät hehkuvan pimeässä, kun niihin osuu valo. Pimeällä kissa näkee jopa kuusi kertaa ihmistä paremmin.5 Verkkokalvon herkkyystaso sopeutuu vallitsevaan valoisuuteen siten, ettei häikäistymistä pääse syntymään. Sen estää myös valon kirkkauden suhteen muuttuva pupilli eli silmän keskellä oleva valoaukko. Aistinsolut uusiutuvat n. viikon välein. Tämä takaa sen, että mahdollisesti liian voimakkaan valon vahingoittamat solukot eivät jää pysyvästi haittaamaan silmän verkkokalvon tehokkuutta.

Valon nopeudella

Verkkokalvon toiminta perustuu äärettömän nopeisiin ja herkkiin kemiallisiin ja sähköisiin reaktioihin. Tutkijat ovat saaneet selville, että kun valo osuu sauvan ja tapin sisällä oleviin rodop-siinimolekyyleihin, ne alkavat väräh-dellä nopeasti ja asettuvat uuteen muotoon. Tämä liike-energia ohjaa näköreaktiota eteenpäin. Koko reaktio kestää vain noin 200 femtosekuntia eli sekunnin miljardisosan miljoonasosaa. Se on yksi nopeimmista valokemiallisista ilmiöistä, joita luonnossa on havaittu.6 Tutkijat ovat pitkään yrittäneet selvittää sitä, miten on mahdollista, että näköaistimus on aivoissamme samaan aikaan kun itse tapahtuma etenee - siis ilman viivettä. On mitattu, että sinä aikana - kun valonsäde menee silmän aukosta sisään, osuu aistinsoluun, joka muuttaa aistimuksen kemialliseen muotoon ja välittää sen edelleen sähköisenä impulssina aivoihin ja siellä edelleen muuttuen kemialliseen muotoon ja näköaistimukseksi - valo etenee n. 20 cm. Toiminta silmässä etenee siis valon nopeudella. Eikö tämä ole ihme? Mutta ennen kuin valonsäde pääsee verkkokalvolle on täytynyt tapahtua paljon rakenteellisia ja toiminnallisia valmisteluja.

Tehokas huolto

Silmän ulkoisesta kunnosta huolehtivat silmäluomi, kyynelneste ja sisäosien toiminnasta monimutkainen lihas-, hermo-, neste- ja verisuoniverkosto. Silmän sisäosa on täytetty läpinäkyvällä hyytelömäisellä aineella, jonka koostumuksesta yli 90% on vettä. Silmät sijaitsevat lihasten ja suojakudosten täyttämässä luukupissa, jossa ne toimivat siten, että niiden yhteisesti välittämä tieto muokkaantuu aivoissa 3-ulotteiseksi kuvaksi.

Kyynelten sisältämä proteiini, lysotsyymi, suojaa silmiä tulehduksilta. Kyynelneste muodostuu silmän yläpuolella kyynelrauhasissa, josta se erittyy lukuisten pienten käytävien kautta. Se kostuttaa ja puhdistaa silmämunan etupintaa. Jos tämän etupinnan läpinäkyvä sarveiskalvo pääsee kuivumaan, se muuttuu pian läpinäkymättömäksi.7 Sarveiskalvon sisäpuolella on kammionestettä, joka pitää paineellaan silmämunan pyöreänä. Noin millimetrin paksuinen läpinäkyvä ja muodoltaan kupera sarveiskalvo yhdessä etäisyyden suhteessa muotoaan muuttavan mykiön kanssa taittaa näkymän tarkasti verkkokalvolle. Pienikin poikkeama missä tahansa silmän osassa muuttaa näkymän epäteräväksi tai aiheuttaa jopa sokeuden. Silmä itsessään ei näe. Se vain välittää saamansa ärsykkeet aivoihin, jossa tapahtuu näköhavainto - kahden silmän toisistaan poikkeavasta tiedosta aivot muodostavat jatkuvan kolmiulotteisen liikkuvan havainnon. On arvioitu, että näkeminen edellyttää jatkuvasti yli 25.000 miljoonaa jatkuvaa yhtäaikaista hermokytkentää. Mitä kaikkea aivoissa näkemisen hetkellä tapahtuu? Sitä ei nykytiede ole vielä pystynyt selvittämään. Niin monimutkaisesta kokonaisuudesta on kysymys.

Sokeutta

Mitään aistien välivaiheita ei ole koskaan löytynyt - ei elävien joukosta eikä fossiileista. Kuitenkin kehitysopin tarkoitus on kaikin tavoin houkutella ihmiset uskomaan, että kaiken takana on järjetön sattuma ja mutaatiot. Mikä saa ihmisen niin sokeaksi, että hän ei näe luonnon monipuolisuuden ja järjestelmällisyyden vaativan yli ihmisen ymmärryksen menevää tietoa - kaiken olevaisen luojaa.

"Ymmärtäkää, te kansan järjet-tömät, ja te tomppelit - milloin te tulette järkiinne? Joka on korvan istuttanut, hänkö ei kuulisi? Joka on silmän luonut, hänkö ei näkisi? Joka kansat kasvattaa, hänkö ei rankaisisi, hän, joka ihmisille opettaa tiedon? Herra tuntee ihmisten ajatukset; sillä he ovat kuin tuulen henkäys." Ps. 97: 8-11.

1) Lukion biologia/WSOY 1993
2) Viesti miljardien vuosien takaa/WSOY 1995
3) Tietosanakirja/Gummerus1995
4) BCN 3/86
5) TK 3/91
6) Tiede 2000 8/94
7) Ihmisen fysiologia ja anatomia/WSOY 1987