Satua vai totta?
Tarina hevosen kehitysketjusta alkoi 1870-luvulla, kun innokas darwinisti
O. C. Marsh asetti näytteille
keräämänsä fossiilit, joista hän oli koonnut
hevosen kehityssarjan. Väitteittensä mukaan
hän oli löytänyt 30 hevosen eri
kehitysvaihetta Wyomingin ja Nebraskan
kaivauksilta.1 Vanhimmaksi hevosfossiiliksi valittiin n. jäniksen
kokoinen nisäkäs ja sille annettiin nimi
Eohippus (Aamusarastuksen hevonen). Loput valittiin jalkaluiden ja hampaiden
muotoutumien mukaan ja kuvattiin siten, että niiden koko kasvoi kehityksen
myötä, josta mm. oppikirjan kuva antaa
hyvän esimerkin. Tämän fossiilisarjan
näki Darwinin tukija ja evoluutiosaarnaaja T.H. Huxley, joka otti sen
malliesimerkiksi eläinten vaiheittaisesta
kehittymisestä. Hänen kuuluisat luentonsa
saivat aikaan sen, että eri museot ottivat
ohjeiden mukaan erilaisia hevosfossiileita näyttelyihinsä.
O. C. Marsh ei tiennyt, että hänen nimeämänsä "varhaishevosen"
fossiili oli tutkittu jo ennen Darwinin kuuluisaksi tulleen, lajien kehitystä koskevan
kirjan ilmestymistä. Englantilainen tutkija Richard Owen löysi ko. fossiilin v.
1856 ja antoi sille nimen Hyracotherium, joka tarkoittaa, että eläin kuului kaniinien
ja mäyräeläinten
joukkoon.2 Tämä tosiasia halutaan nykyään siirtää
unohduksen historiaan.
V. 1910 löytyivät samat "hevosen kehitysvaiheet" myös
Etelä-Amerikan fossiilikaivauksilta. Pulman
muodosti nyt se, että nämä fossiilit olivat maakerrostumissa päinvastaisessa järjestyksessä; nykyhevonen alimmaisena
ja vanhimmaksi mainittu Eohippus kerrosten
yläpäässä.3 Tämä pulmallinen
tilanne pyrittiin selittämään siten, että
ennen alkuhevosta oli ehkä ollut nykyhevosen kaltaisia imettäväisiä, mutta ne
olivat kuolleet sukupuuttoon ennen hevossarjan uudelleen alkamista. Aika
mainio selitys.
Myös Oregonin kaivauksissa nykyhevonen ja vanhin "alkuhevonen"
olivat kivettyneet rinnakkain.
Ristiriitaisuuksista ja monista epäselvyyksistä huolimatta v. 1905
Amerikan Luonnontieteelliseen Museoon rakennettiin hevosten kehityssarjaa
kuvaava näyttely, joka siitä lähtien on
roikkunut mukana tieteellisenä "totuutena"
kaikissa hakuteoksissa ja oppikirjoissa.
Voidakseen tukea isoisänsä T. H. Huxleyn työtä kehitysopin
edistämiseksi, Julian Huxley kirjoitti yhdessä H.
G. Wellsin kanssa kirjan "Elämän
Ihmeet". Kirja sai maailmanlaajuisen levikin
ja sitä pyrittiin tuomaan jokamiehen biologian oppikirjana kaikkialla esille.
Suomessa kirjat painettiin ja myytiin II maailmansodan jälkeen. Tässä
kirjassa todistellaan, että hevossarja on
tieteellisesti todistettua historiaa 60 miljoonan vuoden ajalta. Todistelujensa tueksi
kirja esittää hevosen sikiön
kehityksen vaiheet, jonka mukaan hevosalkio toistaa miljoonien vuosien
takaiset tapahtumat - myös kolmivarpaisen Eohippus-vaiheen. Laajan
sikiökehitystä valottavan selostuksen
jälkeen kirja tekee yhteenvedon: "Hevosen historiassa näyttäytyy
siis kolmivarpainen aste kaksi eri kertaa eri tavoin; toinen kuuluu
kaukaiseen muinaisuuteen, toinen kertautuu nykyajan hevosen alkiokehityksen
aikana"4
Tosiasiasiat ja epäilykset
Tarkemmat fossiilitutkimukset alkoivat kuitenkin lisätä epäilyksiä
hevosen kehitystaulukon tekijän
vilpittömyyteen ja museoihmisten
asiantuntemukseen. Todettiin, että
nelivarpaisella Eohippuksella oli kylkiluita 18
paria, seuraavalla kehitysvaiheella niitä oli
19, sitä seuraavalla 15 ja nykyhevosella
jälleen 18 kylkiluuparia. Vastaavanlaisia epäjohdonmukaisuuksia
havaittiin myös esitettyjen fossiilien
hampaissa.5
Steven Stanley antoikin tilanteen muuttuessa
asiantuntijalausunnon: "Tunnetut fossiilirekisterit eivät
voi osoittaa yhtäkään esimerkkiä lajista
toiseen johtaneesta muotojen vaiheit-taisesta
kehityksestä _ vaiheittainen kehitys ei ole nykyisten tutkimusten
mukaan mahdollista"6
Samoin tutkija S. K. Sikes tuo julki havaintonsa välimuodoista:
"Välimuodot yhä puuttuvat hevosen
kehityslinjasta siitäkin huolimatta, että
vastakkainen kuva annetaan oppi- ja muussa kirjallisuudessa... Sama koskee
kaikkia muitakin darwinistien väitteitä...
voimme vain kuvitella, miten paljon fossiili
löytöjä välimuodoista tarvittaisiin
kaikkien kehitysoppineiden väitteiden
tukemiseen"7
Biologi tri G. Parker joutui lopulta antamaan kehitysopin kannalta
masentavan lausunnon, jonka sisällön
asiantuntijat olivat jo kauan tienneet:
"Yksityiskohtaiset tiedot ovat pakottaneet meidät hylkäämään idean, että
hevoset olisivat todella kehittyneet... Me
tiedämme nyt, että alkuhevonen (Eohippus)
ei ole hevosen alkumuoto vaan kani tai kalliomäyrä, joka on nykyisten
kanien lajikumppani. Nykyisillä
englantilaisilla työhevosilla on todettu olevan
enemmän kuin yksi varvas per jalka ja ennen
on esiintynyt pienikokoisia hevosia kuten nykyäänkin. Lisäksi kaikki
taulukossa esitetyt välimuodot ovat
löydettävissä hautautuneina samoissa
kerrostu-missa. Tämä osoittaa, että ne kaikki
elivät samaan aikaan eivätkä voineet
olla toistensa välimuotoja. Tilanne on ollut sama kuin nykyään; eläimiä on
erilaisia, eri kokoisia ja -muotoisia, yksivarpaisia ja monivarpaisia - kaikki
elävät yhtä aikaa yhdessä." 8
|