Taustaa-kirjasarja
Taustaa-kirjat kritisoivat kehitysoppia ja sen pohjana olevia epäselviä faktoja.
Taustaa-sarjassa on tällä hetkellä kaksi kirjaa, joiden digitaalisia versioita pääset lukemaan näillä verkkosivuilla. Lisäksi sarjaa täydentävät liitteet, diasarjat ja e-kortit, joita voi ladata ilmaiseksi. Näitä kaikkia pääset lukemaan ylälaidan linkkejä painamalla.
HUOM: Kimmo Pälikön taustaa-kirjoja ja lukuisia muita tuotteita, mm. maalauksia, grafiikkaa, taideopetuskirjoja ja postikortteja voi tilata www.kp-art.fi -sivustolta.

Taustaa1Taustaa2Taustaa3taustaa Liitteet
taustaa kortit

Taustaa1 - Tekijänoikeudesta maailmaan
Artikkelit on julkaistu myös Luterilainen-lehdessä (10 numeroa / v.)

taustaaKirjan ensimmäinen osa; Taustaa,
kertoo artikkeleissaan kehitysoppia verhoavista uskomuksista, tieteen nimissä tehdyistä huijauksista ja yleiseen tietoon toimitetuista puolitotuuksista.

Merkittävintä "tavallisen lukijan" kannalta on se, mitä kaikkea jätetään kertomatta, jotta usko kehitysoppiin säilyisi.

Kirjan artikkelit valottavat myös sitä, kuinka nuoret Suomen kouluissa pakotetaan omaksumaan kehitysopin virheelliset uskomukset tieteellisinä totuuksina.

Kirjan toinen osa, Raamattu ja luominen,
käsittelee sitä, miten Raamatun ilmoitus ottaa kantaa maailman ja elollisen luonnon syntyyn ja ylläpitoon.

Taustaa-kirjaan voi tutustua kaikissa Suomen kirjastoissa.
Kirjan voi tilata kirjakaupoista ISBN 951-96599-2-7 ovh 8 euroa,
Kp-Artin ostoskorista tai tällä tilauslomakkeella.

 

Taustaa2 - kehitysopin kulisseista
Artikkelit on julkaistu myös Luterilainen-lehdessä (10 numeroa / v.)

taustaa Taustaa2 -kirja kertoo
artikkeleissaan kehitysoppia verhoavista uskomuksista, tieteen nimissä tehdyistä huijauksista ja yleiseen tietoon toimitetuista puolitotuuksista sekä siitä, mitä kaikkea jätetään kertomatta, jotta usko kehitysoppiin säilyisi.

Esimerkiksi biologian oppikirjat väittävät että jokainen meistä käy läpi kala-sammakko-lisko -kehitysvaiheet ennen syntymistään ihmisen muotoon. Miksi tämä, 1860-luvulla Darwinin tukemiseksi laadittu ja väärennettyihin kuviin perustuva tarina, kerrotaan tieteellisenä totuutena 2000-luvun kouluissa?

Taustaa2-kirjaan voi tutustua kaikissa Suomen kirjastoissa.
Kirjan voi tilata kirjakaupoista ISBN 951-96599-4-3 ovh 10 euroa,
Kp-Artin ostoskorista tai tällä tilauslomakkeella.

 

Taustaa3 - Alusta viimeiseen aikaan
Kolmas osa täydentämään Taustaa kirjasarjaa

taustaa Taustaa3 -kirjaan on koottu
asiatietoa ihmisen historian vaiheista, joista osa on uutta, satelliittikuviin perustuvaa historiallista paikallistietoa. Vastuu yhteisen Maapallomme hyvinvoinnista on viimeisen vuosisadan aikana ollut niillä, jotka ovat saaneet toimistaan myös merkittävän hyödyn. Nature-tiedelehden kesäkuun numerossa [Nature 486, 19 (07 June 2012), doi:10.1038/486019a] todetaan, että ihmisen aikaansaama muutos ekosysteemissä aiheuttaa jo nyt sen, että jopa puolta planeetastamme uhkaa ilmasto, jota eliölajit eivät ole koskaan kohdanneet. Muutoksen aikatauluksi arvioidaan vain muutamia vuosikymmeniä.

Ilmastonmuutoksen vaikutuksia pohdittaessa lähdetään yleensä liikkeelle Maapallon oletetusta historiasta ja sen aikana tapahtuneiden muutosten nopeudesta. Nykyiseen naturalistiseen maailmankuvaan kuuluu oletus miljardien vuosien aikana tapahtuneesta kehityksestä. Maapallon ja sen eliökunnan oletetaan kokeneen lukuisia pulmatilanteita ja aina selvinneen niistä.

Ihmisen historia ja kokemus eivät kuitenkaan kanna miljardien vuosien taakse. Satelliittikuvausten avulla on löydetty lukuisia historiallisia asutusalueita ja kaupunkiraunioita. Niistä löytyneet asiakirjat kertovat kansojen synnystä ja tapahtumista, jotka ajoittuvat vain tuhansien vuosien päähän. Tämän lyhyenkin historiansa aikana ihminen on aiheuttanut osin jo peruuttamattomia muutoksia.

Käsityksemme maailmasta vaikuttaa päätöksentekoon ja erilaisten ilmiöiden tulkintaan. Taustaa-kirjoihin on kerätty tietoa maailmankuvaamme muokkaavista uskomuksista ja tieteellisistä löydöistä. Taustaa 3 -kirja kertoo näistä löydöistä ja ihmiskunnan siirtymisestä nykyaikaan sekä niistä voimista, jotka muuttavat ympäristöämme jo meidän elinaikanamme.

Professori Matti Leisola on kirjoittanut kirjan esipuheen.

Taustaa3-kirjaan voi tutustua kaikissa Suomen kirjastoissa.
Kirjan voi tilata kirjakaupoista ISBN 978-952-67021-8-6 ovh 12 euroa,
Kp-Artin ostoskorista tai tällä tilauslomakkeella.

 

Taustaa - liitteet
Liitteitä julkaistaan jatkuvasti lisää

taustaa Liite A - maakerrostumien haamukaudet
ja muinainen maailma

Liite valottaa useiden esimerkkien avulla maakerrostumien ja fossiilien synnyn syitä.

Se kritisoi nykyisen tieteellisen käsityksen mukaista teoriaa jossa kerrostumien ikä määritellään satoina miljoonina vuosina.

Kehitysopin edellyttämät välimuodot eläimistä ovat osallistuneet kehityksen kulkuun vain haamukausien eli puuttuvien kerrostumien aikana. Siksi niitä ei löydetä.


taustaa Liite B - 99% uskomaton väite

Liitteessä vastataan kysymyksiin:

  • onko olemassa todisteita siitä, että ihmisellä ja apinalla olisi yhteinen kantamuoto?
  • onko mainostettu Ida-fossiili puuttuva rengas alkunisäkkään ja ihmisen välissä?
  • mihin perustuvat väitteet, että ihmisen ja simpanssin geneettinen ero olisi vain 1-1½ %?
  • miten nykytiede kumoaa apinan ja ihmisen samankaltaisuuden?
Taustaa -liitteet ovat luettavissa sekä verkkojulkaisuina että painotuotteina. Liitteitä voi tilata myös Kp-art -verkkokaupan kautta.

Taustaa -liitteiden tilaus:
Katso liitteiden yhteistarjousta (liitteet A+B = 5 euroa + postitus)

Kp-Artin verkkokaupan ostoskorista tai tällä tilauslomakkeella.

 

Taustaa E-kortit
Kortteja julkaistaan jatkuvasti lisää

taustaa kortit Ilmaiseksi ladattavat
Taustaa E-kortit

Voit selata ja ladata ilmaiseksi omaan käyttöösi Taustaa E-kortteja ylälaidan linkin kautta. Voit myös ohjata kävijöitä korttisivulle suoralla osoitteella www.taustaa.fi/kortit.


Taustaa - Diasarjat
Diasarjat täydentämään Taustaa kirjasarjaa

taustaa Ilmaiseksi käytettävät
Taustaa Diasarjat

Voit lukea ja ladata ilmaiseksi omaan käyttöösi Taustaa-sarjaa tukevia ja syventäviä diasarjoja ylälaidan linkin kautta.

Voit myös ohjata kävijöitä diasarjojen etusivulle suoralla osoitteella www.taustaa.fi/diat.

Lisäksi Diasarjoja voi tilata painettuina versioina Tilaa-lomakkeella tai
KP-Art.fi -verkkokaupan Kirjat-osiosta