Taustaa kirjoitukset on koottu kirjoiksi, joihin voit tutustua klikkaamalla tästä.
Taustaa 2 - Kehitysopin kulisseista
ESIPUHE

Edesmennyt fysiikan professori Nils Mustelin totesi muutama vuosi sitten antamassaan haastattelussa (Tekniikan Akateemiset 19.10.2001), että "vaarallisia ovat uskomukset, jotka ovat ristiriidassa havaintojen kanssa, mutta joita pidetään totuuksina". Hän lisäsi, että "tärkeää olisi kyky suhtautua nöyrästi luontoon ja kyky vaatia kunnollisia havaintoja ennen johtopäätösten tekoa" ja että "olennaista on se, ettemme levitä faktana sitä, mitä emme ymmärrä".

Mustelin puhui tieteen kriittisyydestä, joka erityisesti kokeellisen tutkimuksen alueilla ohjaa tiedettä ja tekniikkaa luonnon parempaan ymmärtämiseen. On kuitenkin monia tieteen piiriin lukeutuvia alueita, joissa tutkijan omat näkemykset, maailmankuvat, muoti-ilmiöt ja erilaiset koulukunnat ohjaavat ajattelua. Kokeellisenkin luonnontieteen historia on täynnä esimerkkejä siitä miten todisteet eivät yksin riitä vakuuttamaan tutkijaa. Lisäksi meissä kaikissa on luontaisena ominaisuutena ihmiskunnian etsiminen. Siihen liittyy olennaisena osana vaikeus myöntää olevansa väärässä. Filosofi Bertrand Russel totesikin: "Ihmiselle ei ole mikään miellyttävä kokemus huomata, että häntä pidetään vanhanaikaisena sen jälkeen kun hän on ollut jonkin aikaa muodissa." Erityisen vaikeita tieteessä ovat paradigman muutosvaiheet. Uusi paradigma pääsee yleensä kehittymään vasta kun edellisen kannattajat ovat kuolleet.

Evoluutioparadigma

Biologiaa on hallinnut pitkään evoluutioparadigma, joka nykyisenä informaation aikakautena on vähitellen syytä panna tieteen museoon. Evoluutioajattelun ongelman voi kiteyttää seuraavasti: Miten uskomattoman kompleksi biologinen informaatiojärjestelmä on syntynyt sattuman ja luonnonvalinnan kautta ilman ulkopuolista älyä? Termiä evoluutio käytetään usein niin epämääräisesti, että sen alle sovitetaan jopa niinkin triviaalit asiat kuin ihmisen suorittama jalostustyö, perhosten värimuuntelu, bakteerien antibioottiresistenssi tai darwininsirkkujen nokan koon syklinen vaihtelu. Biologisen evoluution todisteeksi tarjoillaan edelleen surkastuneita elimiä, ihmisen sikiön "kiduskaaria" tai jo aikoja sitten väärennökseksi osoitettuja Ernst Haeckelin sikiökuvia. Kun puhutaan todellisista makroevolutiivisista muutoksista, on todistusaineisto käytännössä olematon. Huolimatta vastakkaisista väitteistä, makroevoluution mekanismia ei tunneta. Cambridgen paleontologi Simon Conway Morris sanoo Cell-tiedelehden artikkelissa, että "kun puhutaan orgaanisesta evoluutiosta niin ainoa asia, josta ollaan yksimielisiä näyttää olevan: se tapahtui". Evoluution ympärillä käydään voimakkaita tieteellisiä kiistoja. Evoluution mekanismiksi on tarjottu gradualismia, punktualismia, neutraaliteoriaa, systeemiteoriaa, kriittistä teoriaa ja avuksi kutsuttu aikaa ja esisopeuttavia mutaatioita. Alan tieteellinen kirjallisuus ei edes yritä vakavasti selittää millä mekanismilla monimutkaiset biologiset molekyylit, mekanismit tai rakenteet ovat syntyneet. Todistukseksi riittää usein kuvitteellinen tarina mahdollisesta kehityspolusta.

Kouluopetuksen välityksellä on meidän jokaisen päähän iskostettu Darwinin kehitysteoria (evoluutioteoria, kehitysoppi) totuutena. Tämä totuus on välitetty tiettyjen mielikuvien kautta. Kukapa meistä ei olisi nähnyt kuvaa Stanley Millerin koelaitteistosta, jolla hän tuotti elämän ensi askeleet tai Ernst Haeckelin piirtämiä sikiökuvia, jotka osoittavat ihmisen käyvän sikiövaiheen aikana läpi kaikki kehityshistorian tapahtumat. Entä kuva vaaleista perhosista, jotka luonnonvalinta on muokannut tummiksi, tai kaavio eliökunnan sukupuusta, joka osoittaa elämän kehittyneen yhdestä solusta nykyiseen monimuotoisuuteen. Kehityssarja apinamaisesta esi-isästä kohti ihmistä monien välivaiheiden kautta on myös jokaiselle tuttu. Kaikki nämä esimerkit ovat valitettavasti joko valheellisia tai harhaanjohtavia.

Luonnontiede on paljastanut elävän solun käsittämättömän monimutkaisuuden. Hyvin monet asiat, joita itse opin tai olen opettanut, eivät enää pidä paikkaansa. Solulima ei ole kaoottinen eikä roska-DNA olekaan roskaa. Eliökunnan pääryhmät ilmestyivätkin lähes samanaikaisesti eikä fossiiliaineisto paljasta Darwinin teorian ennustamaa hidasta kehitystä kohti yhä monimutkaisempia elämän muotoja. Elämän alkuperän ymmärtäminen reduktionistisen tieteen avulla on etääntynyt toivottoman kauas. Biologia on muuttunut informaatiotieteeksi ja puhumme systeemibiologiasta, koska elävä solu on kokonaisvaltainen järjestelmä. Yhtä vähän kuin ymmärrämme autoa tutkimalla sen moottorin metallin koostumusta tai istuinten verhoiluun käytetyn materiaalin kemiaa, ymmärrämme elämää tutkimalla sen mekaanisia osia. Ei ole yllättävää, että melkoinen joukko lahjakkaita tiedemiehiä pitää nykyisin maailmankaikkeutta ja biologiaa suunniteltuna. Havaintomme viittaavat vahvasti siihen suuntaan.

Kritiikki lisääntyy

Darwinin ajoista lähtien on ollut olemassa pieni tiedemiesten oppositio, joka on vastustanut hänen teoriaansa luonnon antamaan todistusaineistoon sopimattomana. Lokakuussa 2001 Washington Post kertoi sadan luonnontieteilijän allekirjoittamasta tiedotteesta: "Olen skeptinen väitteiden suhteen, joiden mukaan sattumanvaraiset mutaatiot ja luonnonvalinta selittävät luonnon kompleksisuuden. Darvinistisen teorian todisteiden huolellista arviointia tulisi rohkaista".

Yksi allekirjoittaneista oli professori Henry Schaefer III, joka on julkaissut yli 900 tieteellistä artikkelia teoreettisen kemian alalta ja ollut useita kertoja ehdokkaana Nobel-palkinnon saajaksi. Schaeferin mukaan "jotkut darwinismin puolustajat käyttävät evoluution todisteiden arvioinnissa standardeja, joita he eivät ikinä hyväksyisi muissa olosuhteissa".

Toinen allekirjoittaja oli mikrobiekologian professori Scherer, jonka teos Evoluutio - kriittinen analyysi on saatavissa myös omalla kielellämme.

Makrotasolla biologinen evoluutioteoria on luonnonhistorian tulkintaa. Historian tulkinnassa maailmankuvilla on hyvin suuri merkitys. Jos todella uskoisimme tieteellisiin havaintoihin niin vahvasti kuin väitämme, tulisi oppikirjojen selkeästi kertoa, että emme tiedä esimerkiksi elämän, geneettisen kielen, monisoluisen elämän, seksuaalisuuden, biologisten koneiden (esimerkiksi kolibakteerin ulkolaitamoottorin) tai tietoisuuden alkuperää. Darvinismiin tulee suhtautua samalla kriittisyydellä kuin muuhunkin tieteeseen ja tuoda sen ongelmat esille, eikä tehdä siitä uutta dogmia. Evoluutio makrotasolla sisältää paljon aineksia, jotka eivät ole hyvää tiedettä, vaan tieteen arvovallalla troijalaisessa puuhevosessa salakuljetettua "huuhaata", josta skeptikot meitä varoittavat.

Epikurolainen ajattelu

Lähes 2000 vuotta sitten Ateenan toreilla kierteli Paavali-niminen mies keskustellen ihmisten kanssa elämästä ja sen tarkoituksesta. Paikalla oli epikurolaisia filosofeja. Jotkut heistä kutsuivat Paavalia lavertelijaksi, joka alkukielen sanana viittaa harrastelijafilosofiin, joka kokoaa jyväsiä muiden ajatuksista. Paavalin puheet kiinnostivat ihmisiä kuitenkin niin paljon, että hänet vietiin Areiopagille ja häntä pyydettiin kertomaan tarkemmin ajatuksistaan. Paavali vetosi siihen, minkä kaikki ihmiset kaikkialla ovat aina aavistaneet: maailman ja elämän takana on Luoja. Jopa arkkidarvinisti Richard Dawkins myöntää, että "biologia tutkii monimutkaisia asioita, jotka vaikuttavat suunnitelluilta jotain tarkoitusta varten". Nobel-palkittu Francis Crick toteaa, että "biologien täytyy jatkuvasti pitää mielessään, että se mitä he näkevät ei ole suunniteltua vaan kehittynyt".

Paavali kertoi aikansa filosofeille, että Luoja, jonka olemassaolon kaikki aavistavat, oli nyt ilmoittanut itsensä kaikille ihmisille. Paavali kertoi myös, että Luoja oli tehnyt kaikki ihmiset yhdestä ainoasta yksilöstä ja että me ihmiset olemme Jumalan - emme suinkaan apinoiden - sukua. Lopuksi Paavali kertoi, että asia on täysin varma. Vakuudeksi Luoja oli herättänyt sen miehen kuolleista, joka kerran tulee tuomitsemaan kaikki ihmiset. Tämän kuultuaan osa kuulijoista hymyili ivallisesti ja lähti pois.

Epikurolaiset olivat materialisteja, jotka opettivat, että ihmisen elämän syvin päämäärä oli tuskan ja kivun välttäminen. He uskoivat, että ihmisen kuollessa hänen ruumiinsa ja sielunsa hajosivat. He eivät kieltäneet Jumalan olemassaoloa, mutta uskoivat, että Jumalalla ei ollut mitään tekemistä aineellisen maailman kanssa. Tässä mielessä he olivat nykyisten materialistien kaltaisia.

Materialismi ja teismi ovat eläneet rinnakkain ja taistelleet toisiaan vastaan historian hämärästä asti. Länsimaissa teismin valta alkoi uudella ajalla murtua naturalismin ja sen hedelmänä syntyneen darvinismin vaikutuksesta 1800-luvulla. Suomen älymystö hyväksyi epikurolaisen ajattelun maailmasta 1800-luvun loppupuolella. Suomen kirkon ajattelukin on tietyssä mielessä epikurolaista. Usko ja tieto erotetaan jyrkästi toisistaan: Jumalan toiminnasta historiassa ei ole näyttöä. Yliopisto-opetustamme hallitsee epikurolainen ajattelu lähes täydellisesti. Raamatun luomiskertomus, jota tiedepiireissäkin pidettiin aikaisemmin yleisesti totena, menetti uskottavuutensa. Darwinin Lajien synty kirjan julkaisemisen satavuotispäivänä vuonna 1959 katsottiin, että luomiskertomus voitiin lopullisesti haudata, koska tiede oli aukottomasti osoittanut kehitysopin mukaisen elämän historian todeksi. Maailmankuva ohjaa ajattelua

Maailmankatsomus pyrkii antamaan vastauksia erityisesti seuraaviin neljään pääkysymykseen:

1) Mistä kaikki on saanut alkunsa,

2) mikä on mennyt vikaan,

3) miten sen voi korjata ja

4) mihin kaikki on menossa.

Materialistisen näkemyksen mukaan aine on jossain muodossa aina ollut olemassa. Sattumanvaraiset ainetta ohjaavat voimat johtivat kehitykseen, jonka päätepisteenä olemme me ihmiset. Tämä on materialistinen luomistarina. Ongelmamme johtuvat kehitysprosessin kömpelyydestä. Ongelmat ratkeavat kun saamme fyysisen olemuksemme kuntoon geenitekniikan, psykoterapian ja kemikaalien avulla. Entä loistava tulevaisuus? Materialismin mukaan kaikki lopulta häviää ja elämällämme ei ole mitään lopullista merkitystä.

Kristillisen maailmankuvan mukaan kaikki sai alkunsa persoonallisen Jumalan luomistyöstä. Ihminen on Jumalan kuva ja poikkeaa ihmisyytensä puolesta muusta luomakunnasta vaikka biologisesti muistuttaakin muita eläimiä. Ihminen hylkäsi Jumalan ja lankesi pois alkuperäisestä tilastaan. Maailman ongelmat johtuvat tästä lankeemuksesta. Jumala tuli Jeesuksessa maailmaan ja sovitti maailman itsensä kanssa tarjoten ihmisille sovintoa. Ne, jotka hyväksyvät hänen rauhantarjouksensa, saavat olla hänen kanssaan ikuisesti tämän elämän loputtua.

Maailmankuvan vaikutus ihmisen ajatteluun on yleensä paljon suurempi kuin mitä hän haluaa myöntää varsinkin silloin, kun se tapahtuu tiedostamattomasti. Vuosien aikana käymäni keskustelut useiden luonnontieteilijöiden kanssa osoittavat, että heidän on tavallisesti mahdotonta ymmärtää, että joku ei pidä evoluutiota totena. Richard Dawkins esimerkiksi kutsuu niitä, jotka kieltäytyvät hyväksymästä evoluutiota "tietämättömiksi, tyhmiksi tai hulluiksi (tai pahoiksi)" ja lisäsi siihen vielä äskettäin: "En peru sanaakaan alkuperäisestä lausunnostani. Mutta ajattelen nyt, että se saattoi olla epätäydellinen. On ehkä olemassa viideskin kategoria, joka saattaa kuulua "hulluihin", mutta jota voidaan sympaattisemmin luonnehtia sanalla kiusattu, peloteltu tai aivopesty." Dawkins ja monet muut suhtautuvat evoluutioteoriaan kuin pyhiin kirjoituksiin, jota ei saa arvostella. Kysymys ei silloin enää ole tieteestä vaan uskonnosta ja Dawkinsin tapauksessa todellisesta fundamentalismista.

Darvinismia kritisoidessani olen usein kohdannut väitteen, etten ajattele tieteellisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa, etten ajattele naturalististen tieteen pelisääntöjen mukaan. Naturalistit ovat määritelleet säännöt siten, että kehitysopin on jossain muodossa oltava totta, koska luonto tulee voida selittää pelkästään aineellisten ilmiöiden avulla. Naturalismi ei suinkaan ole neutraali ajatusmalli vaan se rajaa keinotekoisesti tieteen selitysmallit tietylle pelikentälle. Ajatus, että elämä olisi suunniteltua, ei sovi tälle kentälle. "Vaikka kaikki koetulokset viittaisivatkin älykkääseen suunnitelmaan, sellainen hypoteesi on luonnontieteen ulkopuolella, koska se ei ole naturalistinen", kirjoitti Todd arvovaltaisessa Nature-lehdessä (401(6752):423, 1999). Kuuluisa ranskalainen matemaatikko Blaise Pascal väitti, että "lähes poikkeuksetta ihmiset eivät päädy uskomuksiinsa todisteiden perusteella vaan sen mukaan mikä heitä miellyttää". Berkeleyn yliopiston rikosoikeuden professori Phillip E. Johnson sanoo maailmankuvasta seuraavaa:

Maailmakuvan ymmärtämistä voisimme verrata siihen, että yritämme nähdä oman silmämme linssin. Emme tavallisesti näe omaa maailmankuvaamme, mutta näemme kaiken muun katsomalla sen läpi. Yksinkertaisesti sanottuna maailmankuvamme on ikkuna, jonka läpi katsomme maailmaa ja jonka avulla päätämme - usein tiedostamatta - mikä on todellista ja tärkeää tai epätodellista ja merkityksetöntä Meillä kaikilla on maailmankuva ja meidän maailmankuvamme ohjaa ajatteluamme jopa silloin - tai erityisesti silloin - kun emme tiedosta sitä.

Pälikön maailmankuva

Kimmo Pälikkö ei kätke oman ajattelunsa perustaa: Raamattu on Jumalan ilmoitus ja siksi totta. Luonnon ja ihmisen historiaa voidaan ymmärtää oikein vain Raamatun ilmoituksen kautta. Pälikkö on varmasti monen naturalistin mielestä Paavalin kaltainen "lavertelija", jolle voi vapaasti hymyillä. Mitä taidegraafikko voi tietää tieteestä? Ehkä yhtä paljon kuin teologiaa opiskellut Charles Darwin, genetiikan isä munkki Gregory Mendel tai lakitieteitä opiskellut geologian isä Charles Lyell. On vaarallista ajatella, että vain alan ammattilaiset voivat ymmärtää asioita oikein. Usein uudet ajatukset tulevat valtavirran ulkopuolelta, koska sieltä asioita katsotaan uusin silmin.

Kimmo Pälikkö on tullut erityisen tunnetuksi pääkaupunkimme rakennusten taitavana kuvaajana. Miltähän hänestä tuntuisi, jos kutsuisin hänen töitään tuherruksiksi ja sanoisin helposti pystyväni samaan? Materialisti katsoo monta kertaa Pälikön teoksia kauniimpia ja taidokkaampia luonnossa esiintyviä mestarillisia luomuksia eikä ainoastaan sano itse pystyvänsä helposti tekemään saman vaan väittää, että luonnon sattumanvaraiset voimat pystyivät tekemään kaiken ilman suunnittelijaa. Paavalin mukaan juuri tässä näkyy materialismin täydellinen hulluus: "Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet".

Pälikön kirja on esseekokoelma, joka biologisen evoluution lisäksi käsittelee kriittisesti myös maailmankaikkeuden alkuperään ja maapallon geologiseen historiaan liittyviä kysymyksiä. Nämä eivät suoraan liity evoluutioon, mutta kuuluvat myös naturalistisen historiantulkinnan piiriin. Siksi ei ole yllättävää, että näistäkin asioista liikkuu tiedepiireissä eriäviä näkemyksiä. Eivät kaikki hyväksy alkuräjähdysteoriaa, eivätkä geologit suinkaan ole yksimielisiä maapallon historian tulkinnasta. Maailmankaikkeuden, maan ja geologisten kerrostumien iänmäärityksetkään eivät ole yksiselitteisiä. Radioaktiivisuuteen perustuvat menetelmät antavat usein ristiriitaisia tuloksia. Olen itse näissä kysymyksissä yhtä maallikko kuin Darwin biologiassa, mutta pidän Pälikön esiin nostamia asioita kiinnostavina. Kirjoitusten tyyli on nasevaa ja osin provosoivaakin, mutta niiden tuore näkökulma on tervetullut ravistelemaan naturalistisen ajattelun rapautuvia linnakkeita.


Espoossa 20.6.2004
Matti Leisola
Bioprosessitekniikan professori
Teknillinen korkeakoulu