V. 1915 Assmuth ja Hull julkaisivat kirjan "Haeckels´s Fraud and Forgeries". Teoksessa paljastettiin ne kymmenet Ernst Haeckelin tekemät huijaukset, joiden avulla ihmiset oli saatu uskomaan, että Darwinin kehitysoppi ja Haeckelin laatima biogeneettinen laki perustuivat todellisiin tutkimustuloksiin. Kehitysopin mukaan kaikki elolliset olivat kehittyneet yksisoluisesta alkueliöstä. Myös sikiön kehitys alkaa aina yhdestä solusta. Biogeneettisen lain mukaan sikiön kasvaessa se toistaa lajin kehityshistoriaa. Siksi sikiön kehittyessä siinä voidaan nähdä lajiin liittyvät historialliset kala-sammakko -lisko -kehitysvaiheet.
Kehitysopin vastustajat ja empiirisesti päteviä tutkimustuloksia vaatineet tiedemiehet pyrkivät eri tavoin osoittamaan, että todelliset tutkimustulokset eivät tukeneet Darwinin teoriaa eivätkä Haeckelin sikiöihin liittyviä ajatuksia. He vastustivat selityksiä, joissa etukäteen määriteltiin, mihin tuloksiin tutkimuksilla tulisi päästä. Nähtiin, että tämän tapainen tulosten ennalta ohjailu ja tulosten kehitysopin mukainen tulkinta pakotti tutkijat hylkäämään paljon sellaistakin, jolla saattoi olla lopputulokseen merkittävä, mahdollisesti käänteinen vaikutus.
Suomessa kansainvälisesti tunnustettu tutkija, prof. Robert A. A. Tigerstedt oli jo nuorena tutkijana, 1880-luvulla, kiinnittänyt huomion sille, että kehitysoppi omaksuttiin tutkijoiden piirissä todeksi siitäkin huolimatta, ettei voitu osoittaa minkäänlaista mekanismia siihen, miten kehittyminen lajista toiseen olisi voinut käytännössä tapahtua. Eläkkeelle siirtyessään, v. 1919, oli tilanne edelleen sama. Siksi Tigerstedt julkaisi kirjan "Tieteellistä kritiikkiä"; jossa tuodaan julki se, että kehitysoppi ei sisällä tieteellistä selitystä kehitystapahtumalle1. Näihin "vanhakantaisiin tiedemiehiin" suhtauduttiin kuitenkin torjuvasti, koska sekä yliopistomaailman että poliittisten vaikuttajien sekä voimiaan kokoavien eri aatesuuntien taustavaikuttajien vaatimukset edellyttivät kehitysopin hyväksymistä ja sitä, että kehitysoppi tieteellisenä teoriana saa tieteen tekijöiden hyväksynnän ja tuen.
Kehitysoppi yhteiskunnallisten liikkeiden taustafilosofiaksi
Mitkä yhteiskunnalliset ilmiöt tarvitsivat tiedeyhteisön vahvistusta uskolleen kehitysopin historiallisesta todenperäisyydestä?
Tiedeyhteisön käydessä väittelyä kehitysopin uskottavuudesta ja siitä, mistä löytyisi joko historiallinen näyttö kehitysvaiheista tai tieteellisesti pätevä kehitysteoriaa tukeva tutkimustulos, oli kehitysajatus jo todettu sopivaksi materialistiseksi taustafilosofiaksi moneen eri tarkoitukseen.
1840 -luvulla Karl Marx ja Friedrich Engels, pohjustaessaan omaa vallankumouksellista kommunistista manifestiaan, etsivät sille kaikenkattavaa taustafilosofiaa. Darwinin teoria eloonjäämistaistelusta luonnossa oli vastaava kuin Marxin oma teoria luokkataistelusta ja yhteiskunnan historiallisesta kehityksestä. Teoriat menivät päällekkäin ja tukivat toisiaan. Ei ole siksi ihme, että Marx halusi omistaa pääteoksensa Darwinille, joka näki tämän yhteyden, - sen vaarallisuuden - ja kieltäytyi.
Karl Marxin hautajaistilaisuudessa, vuonna 1883, lausuttiin tästä uskomusten samankaltaisuudesta: "Kuten Darwin löysi evoluution lain luonnossa, samoin Marx löysi evoluution lain ihmisen historiassa". Kehitysoppi filosofiana sisältyikin alusta alkaen kommunistisen työväenliikkeen olemukseen2.
Kehitysopin varjolla uskonto ja siihen liittyvät ilmiöt kuten kirkko ja kristilliseen vakaumukseen liittyvä lainsäädäntö ja yhteiskuntajärjestys haluttiin muuttaa siten, että se voisi vastata materialistista maailmankuvaa ja työväenluokan vaatimuksia.
Siitä huolimatta, että kehitysoppia ei voitu tieteellisesti osoittaa päteväksi, siitä tuli koko maailmaa käsittävän kommunistisen liikkeen taustafilosofia.
Venäjän vallankumous, vuonna 1917, oli näkyvä ja koko ihmiskuntaa koskeva tapahtuma, jonka heijasteena eri puolilla maailmaa kommunistiset liikkeet pyrkivät muuttamaan eri maiden yhteiskuntarakenteita siten, että ne tukeutuisivat materialistiseen maailmankuvaan perustuvaan kommunismiin. Samalla nämä liikkeet toivat mukanaan voimakkaan, älymystölle suunnatun vaatimuksen siitä, että kehitysoppi on hyväksyttävä tieteellisesti päteväksi teoriaksi. Luonnonvalinnan periaatteiden mukaan edeten voitiin toimia ilman syyllisyyttä niistä hirmuteoista, joita monet yksilöt, suvut ja kansat kohtasivat ympärillä olevan yhteiskunnan siirtyessä materialistisen filosofian mukaiseen luokkayhteiskuntaan.
Kehityksen muistikuva
Darwinin mukaan lajin hitaan kehittymisen taustalla oli ilmiö, jossa koetut tapahtumat jäivät muistiin sukusoluissa oleviin valkuaisaineisiin.
Tieteellisesti tämä kokemuksen siirto selitettiin siten, että solun valkuaisaineet taltioivat säännöllisen liikkeen muodossa ympäristön heijasteita. Nämä sukusoluissa kehittyneet valkuaisaineet (plastitudit) siirsivät seuraavalle sukupolvelle tätä hankittua "muistikuvaa". Näin uusi sukupolvi sai edellisen sukupolven hankkimia valmiuksia, jotka lisäsivät sen mahdollisuuksia menestyä vallitsevassa ympäristössä.3 Tämän lamarkistisen näkemyksen hyväksyi sekä Darwin, että hänen teoriaansa jalostamaan ryhtynyt Erns Haeckel.
Todisteeksi ominaisuuksien siirrolle esitettiin eliön kehityshistoriaa, joka tuli esiin vaiheittain yksilön sikiökehityksen aikana.
Uskottiin, että jokainen käy sikiövaiheessaan läpi lajinsa koko kehityksen; alkaen yksisoluisesta ja edeten läpi kehitysketjun. Sikiön muutosvaiheita tutkimalla voitiin kullekin lajille laatia sille ominainen kehityspuu, josta muodostui tärkeä näyttö kehitysajatuksen tueksi.
Erns Haeckel paneutui näihin sikiöiden vaiheittaisiin kasvuilmiöihin ja niiden kertomiin kehityslinjoihin siten, että seuraavien vuosikymmenien aikana syntyi lukematon määrä kansantajuisia kertomuksia ja teorioita elämän ja eliöstön kehityksestä. Näkemystensä tueksi hän otti sekä paleontologian että vertailevan anatomian alueelta erilaisia vaikutteita sekä väärensi tarkoitukseensa sopiviksi toisten tekemiä tutkimuksia.
Haeckelin mukaan luonnonlait, aine ja sattuma, muodostivat olevan todellisuuden. Tästä lähtökodasta käsin hän loi uuden uskonnon, jonka taustalla oli kehitysoppi ja jossa materiaali ja henki yhtyivät yhdeksi orgaaniseksi kokonaisuudeksi. Tämä uskonto sai nimekseen MONISMI ja sen ympärille perustettiin Monistinen liitto v. 1906. Se levisi eri puolille maailmaa mm. vapaa-ajattelijoiden välityksellä.
Tämä maailman poliittiseen tilanteeseen sovitettu materialistinen oppi sisälsi moneen asiaan vaikuttavia väitteitä: Sen ateistinen luonne torjui kirkot ja niiden taustalla olevat uskonnot. Rationaalisena se hylkäsi myös ne aatteelliset henkiset arvot, jotka eivät liittyneet Haeckelin kannattamaan rotuhygeniaan (eugenismiin - arjalaisuuden ihannointiin) ja alarotujen halveksintaan, tai isänmaallisuuteen, nationalismiin (natsit)4.
Haeckelin mukaan villi-ihmisten henkinen taso nousi vain hieman yli kehittyneiden eläinten, kuten esim. apinoiden tason, joihin nämä olivat sukuhistoriallisesti sidoksissa. Alemmat rodut, kuten veddalaiset (Ceylonin saarten asukkaat) tai Australian alkuasukkaat olivat henkisesti lähempänä nisäkästä kuten apinaa tai koiraa kuin sivistynyttä Eurooppalaista. Tämän vuoksi alempien rotujen elämän arvon katsottiin olevan erilainen, vähäinen. Saksan trooppisissa alusmaissa olevien alkuasukkaiden kohtelu olikin vuosisatoja ollut erilaista kuin mitä se oli ollut eurooppalaisten keskuudessa. Haeckelin mukaan rotutasoja oli neljä. Kehittynein oli pohjoinen valkoihoinen, arjalainen rotu. Värilliset rodut, naiset ja etelässä asuvat kansat olivat kaikki alarotuja. Lämpimän ilmaston vuoksi alueella asuvat rodut tulivat nopeammin sukukypsiksi ja siksi ne jäivät myös henkisiltä kyvyiltään lapsenomaiseen kehitysvaiheeseen. Alimpiin rotuihin kuuluivat mm. aikaisemmin mainitut alkuasukkaat. (S J Gould, Mismeasure of Man, 1981) Haeckelin ehdotuksesta kehitysopin mukaisen rotupuhdistuksen kohteeksi otettiin sekä juutalaiset että mustalaiset. Niiden tuli ensin hyödyntää ylempiarvoista rotua ja sitten hävitä evoluution mukaisessa olemassaolon taistelussa. Kuvassa Haeckelin tekemiä rotupiirteisiin liittyviä kuvia, joilla hän vahvisti omia uskomuksiaan.
Haeckel nosti arjalaisen rodun kehitysopillisesti muiden yläpuolelle. Saksan kansan tuli puhdistua rodullisesti alaroduista, jotka heikensivät saksalaisen yksilön sekä Saksan kansan mahdollisuuksia olemassaolon taistelussa. Julistuksen mukaan saksalaisten tuli olla rohkeita, ovelia ja valmiita asein puolustamaan oman rotunsa tulevaisuutta. Heidän tuli hyväksyä kehitysopillinen vastuunsa ylärotuna ja eliminoida kehityksen tiellä olevat alarodut. Haeckel toisti kehitysopin perusnäkemystä, että vain sopivimmalla on oikeus jäädä eloon5.
Haeckelin julistus levisi kautta maailman v. 1899 julkaistussa teoksessa "Maailmanarvoitukset", joka käännettiin monelle kielelle ja saavutti aikanaan suuren suosion eri maissa. Tämän kirjan sisällöstä osa löytyy myöhemmin mm. Hitlerin v. 1925 julkaisemasta kirjasta "Mein Kampf".
Haeckelista tuli 1900-luvun alun Saksassa ehkä vaikutusvaltaisin ideologi, joka kohotti saksalaisten kansallistunnetta ja rohkaisi heitä toteuttamaan rasistisia, kansallisaatteellisia sekä suurvaltapoliittisia tavoitteita kehitysopin hengessä.
Kehitysopin mukainen rikos
Psykoanalyysin perustaja Sigmund Freud (1856-1939) oli Haeckelin oletusten innokas kannattaja ja omaksui näkemyksen periytyvistä ominaisuuksista Darwinin tapaan. Hän uskoi, että mielenhäiriöt olivat heijasteita (rudimentti käytöstapa) aikaisemmin eläneiden kehitysvaiheiden kokemuksista ja elintavoista. Tähän näkemykseen sisältyi myös ihmisen eläimellinen kehitystausta.6 Vuonna 1912 C. G. Jung kirjoitti: "Kaikki kokeet osoittavat, että ihmisen käyttäytyminen heijastaa esihistoriaan liittyviä kokemuksia"7 Freudin mukaan myös lapsena saadut kokemukset heijastuvat aikuisajan käyttäytymiseen.
Erilaisille käyttäytymistavoille alkoi löytyä kehitysoppiin tukeutuvia selityksiä ja heijasteet uudesta tavasta suhtautua ihmisen psyykeen, levisivät kaikkialle. Avioero katsottiin laumakäyttäytymisen seuraukseksi, raiskaus todettiin voimakkaamman oikeudeksi jälkeläisiin, aggressiivisuus oli aivoihin jäänyt heijaste eläinvaiheesta, neuroottinen luonne johtui viidakkovaiheen vainotiloista, sikiön poisto (abortti) katsottiin vain eläinvaiheen poistamiseksi kehosta jne.
Kehitystausta otettiin huomioon myös lapsipsykologissa, neurologiassa, seksuaalisessa käyttäytymisessä ja rikosten syissä ja niiden selvittelyissä. Käsitteet oidipuskompleksi, yliminä ja madonna-katutyttö -kompleksi jne. hyväksyttiin osaksi ihmisen normaalia käyttäytymistaustaa. Sanotaankin, että Freud poisti ihmisiltä syyn tuntea tekojensa seurauksista syyllisyyttä.
Kun nämä ihmiskuntaa koskevat ja samalla kehitysoppiin liittyvät tapahtumat otetaan huomioon, voidaan ymmärtää, miksi pyrittiin kiihkeästi löytämään edes yksi tieteellinen todiste siitä, että kehitysoppi perustui tosiasioihin.
KP
1) Tieteellistä kritiikkiä/Otava,1920
2) TietoJätti/Gummerus 1984
3) Evoluutio, kriittinen analyysi, Scherer-Junker Datakirjat 2000
4) Encyclopedia of evolution 1990, Richard Miller
5) Encyclopedia of evolution 1990, Richard Miller
6) Lost Paper Shows Freud´s Effort to Link Analysis and Evolution, Daniel Goleman/NYT, Feb. 10/1987
7) C. G. Jung/Psyckology of the unconscious/1916
