"Pienestä pesäpallon kokoisesta kivenmurikasta on tullut
maailmankuulu... Marsissa on ollut elämää."
"Tavanomainen" meteoriitti nostettiin lehtien otsikoihin 12 vuotta sen
jälkeen, kun se v. 1984 löydettiin
Etelämantereelta. Vuonna 1994 Houstonin tutkijat väittivät, että kivi oli
peräisin Marsista ja että siinä oli merkkejä
elämästä.1 Loppukesästä 1996 se
yllättäen otettiin lehtien otsikoihin.
Tiedemiehet tyrmäsivät kuitenkin heti olettamukset meteoriitin
sisältämistä elämän merkeistä, koska ne
rakenteet, joiden väitettiin olevan
mikro-organismien fossiileja olivat liian
pieniä (vain sadasosa tunnetuista
bakteereista) ollakseen elävän solun jättämiä
merkkejä. Toisaalta todettiin, että vastaavia
jälkiä syntyy kiviainekseen ilman
eläviä organismeja.
Kokemuksesta kuitenkin tiedettiin, että huhut ulkoavaruuden
mahdollisesta elämästä saa ihmiset
kiinnostumaan asiasta. Samaan aikaan kautta
maailmaa vyörytetty mielikuvituselokuva
("Inde-pendence Day") ulkoavaruuden
olioiden hyökkäyksestä maapallon kimppuun
lisäsi asiayhteyden uutisarvoa. Asiantuntijoiden näkemykset uutisen
todellisesta tarkoitusperästä jäivät useilta
huomiotta. Mitä taustalta sitten löytyy?
Ensimmäinen tavoite on ollut saada kansanjoukot hyväksymään se,
että USA:n hallitus myöntää
lisärahoitusta NASA:n Mars-ohjelmalle, jonka
tavoitteena on saada tutkimusalus Marsiin syksyllä 1999. Vain viikko
meteoriitti-uutisoinnin jälkeen presidentti
Clinton ehdotti USA:n budjetista
päättäville, että NASA:lle lisätään
valtion tukea elämän tutkimiseksi Marsissa. Suomen Kuvalehti kirjoitti:
"Loppukesästä löydetyt elonmerkit marsilaisesta
kivenmurikasta ovat antaneet uutta potkua kilpajuoksuun
naapuriplaneetalle"2. Amerikkalaisten kilpajuoksu
venäläisten Mars-ohjelman kanssa muuttui
kuitenkin hetkessä, kun marraskuussa 1996 Marsiin lähetetty venäläinen
tutkimusalus tuhoutui heti lähtönsä jälkeen.
Jo joulukuussa USA:n tutkijat ilmoittivat virallisesti, että meteoriitissa olevat
"elämän merkit" on synnyttänyt yli
800-asteinen kuumuus.
Toinen tavoite on ollut ylläpitää
uskoa ulkoavaruudessa olevaan
elämään. Fil. lisensiaatti Jukka Piironen
ilmoittaa: "Minulla on sellainen käsitys, että
elämä pystyy syntymään hyvin
helposti missä tahansa maailmankaikkeudessa, kunhan edellytykset ovat olemassa
ja annetaan vähän
aikaa."3 Tämä
näkemys on kuitenkin heijaste menneistä
tapahtumista, joiden yksityiskohdat pyritään "unohtamaan kuoliaaksi". On
syytä tässä palauttaa mieliin muutamia
tosiasioita ateistisesta uskosta elämän
syntyyn ja sattumalta syntyneen elämän
ilmestymisestä ulkoavaruudesta.
Unohdettua historiaa
Yli 2000 vuotta uskoteltiin ihmisille, että elämä syntyy mudasta ja
esim. pilaantuneesta lihasta. Tämä
näkemys on peräisin kreikkalaisilta
filosofeilta, joista vieläkin vaikutusvaltaisin on
Aristoteles (384-322 eKr). Hänen oppinsa maailmankaikkeuden itsestään
syntymisestä on vieläkin Darwinin
kehitysuskon peruspilareita.
Kuuluisa ranskalainen tiedemies Louis Pasteur (1822-95) kuitenkin
todisti käytännön kokein, että elämää ei
synny mudasta eikä muustakaan materiaalista. Hänen tutkimuksensa ja
kaikki vakavasti otettavat tutkimukset hänen jälkeensä ovat osoittaneet, että vain
elämä tuottaa elämää. Elämä ei synny
itsestään materiaalista. Tässä yhteydessä
tulee mukaan uutiset avaruuden sisältämästä elämästä. Pasteurin
tutkimustulokset tulivat näet Darwinin
kehitysoppiajatuksille kiusalliseen aikaan - 2 vuotta Darwinin lajien kehittymistä
kuvaavan kirjan julkaisemisen jälkeen. Mutta Darwinin kannattajat iskivät
heti takaisin. Vain viisi viikkoa sen jälkeen kun Pasteur oli todistanut elämän
syntymisen elottomasta materiaalista mahdottomaksi, lehtiin ilmoitettiin, että
Lounais-Ranskaan oli pudonnut meteoriitti, jossa oli merkkejä elämästä.
Tällä haluttiin kumota Pasteurin
tutkimustulokset, että elämää syntyy vain
elämästä. Vuonna 1871 sir William
Thomson vahvisti Darwinin oppia ilmoittamalla, että tiedeyhteisö hyväksyi
näkemyksen, että elämä on tullut
maapallolle ulkoavaruudesta.4 Kun tätä
kuuluisaa meteoriittia tarkemmin tutkittiin,
voitiin vain todeta, että elämän jäljet olivat
mm. rautasulfiitin jättämiä kidejälkiä -
eivät jälkiä elämästä. Tätä tietoa ei
kuitenkaan annettu yleisesti tietoon, koska
tämän tapainen julkisuus ei sopinut
kehitysopin kannattajille.5
Darwinin sisukas kannattaja Ernst Haeckel kehitti mielikuvituksessaan
v. 1868 erikoisen Monera-aineen, joka muokkaa elottomasta aineesta
elollisen. Tämä oli tärkeää jo teoriassa, koska
elämän alku oli jostain saatava myös
oppikirjoihin. Toinen sisukas darwinisti, Thomas Huxley, joka toimi
Englannissa, löysi merkillistä limaa meren
pohjasta. Tämä oli nyt sitä alkulimaa,
joka sai aikaan elottomasta aineesta
elämän. Uutinen oli merkittävä tuki
kehitysopin kannattajille. Vaikka tutkijat
totesivat "alkuliman" (tieteelliseltä
nimeltään Bathybius haeckelii) olevan vain
kipsin ja alkoholin tuottama seos, jolla ei
elämän synnyn kanssa ollut mitään
tekemistä, ei tietoa asian todellisesta merkityksestä annettu julkisuuteen.
Olisihan se ollut julkinen takaisku kehitysopin etenemiselle.
|