Meillä imettäväisillä alaleuka
on aina koostunut yhdestä luusta. Matelijoilla on yksinkertainen luu
sisemmässä korvassa kun taas imettäväisillä on
kolme luuta. Koska kehitysopin uskomusten mukaan imettäväiset ovat
kehittyneet matelijoista on myös leukaluiden
kohdalla täytynyt tapahtua vastaava muutos. Mutta miten? Tämän pulman
kehitysopin kannattajat ratkaisevat jo tutuksi tulleella tavalla. He keksivät
hyväntuntuisen tarinan liskon muuttumisesta nisäkkääksi ja höystävät sen
osaavan piirtäjän väripiirroksilla. Heidän
väitteensä mukaan tämä kehitys on
vielä tapahtunut itsenäisesti ainakin neljä
kertaa nisäkäsliskojen valtakauden
aikana2.
Tarinoissa ja piirroksissa tuodaan esille se, kuinka kolme matelijan
leukaluuta molemmilla puolilla päätä
siirtyi aikojen kuluessa yli leukaluiden nivelten kohti korvia, jonne ne saapuivat
siinä vaiheessa, kun eläin oli
kehittynyt imettäväiseksi. Yksi luista kuitenkin
jäi sille kehitysjaksolle, joka edustaa
vielä matelija-astetta. Sattumasta tämä oli
järkevää, sillä ilman alaleukaa olisi
ollut hankala pureksia ruokaa. Se miten
nämä kuusi alaleuan luuta siirtyivät yli
nivelkohtien ja miten eliö tuli toimeen ilman kuuloa näinä miljoonina vuosina, ei
tarinasta selviä. Fossiililöydöt eivät
tue näitä kehitystarinoita, vaikka näin
eri kirjoissa
väitetään.3
Hyvän kuvan evoluutiouskon vakavuudesta antaa Francis Crickin
lausunto: "Pohjimmiltaan evoluutio on
tapahtuma, jonka kulku on
väistämättä ennustamaton. Vain kun tietty
ominaisuus tulee mitä suurimmalla
todennäköisyydellä tuottamaan
suunnatonta etua (kuten kyky nähdä), voimme
luottaa siihen, että se tavalla tai toisella ennen pitkää myös ilmaantuu
On
kuitenkin miltei mahdotonta ryhtyä tarkalleen arvioimaan miten kauan
eläimen aivoilta kuluu aikaa tietyn
mutkikkaan toiminnan
kehittämiseen"4.
Tämä evoluutiouskonnon haara lähtee
siitä, että voimakas halu ja aivojen
aikaansaama paine voivat edesauttaa uusien
"hyödyllisten" elinten syntyä. Tämän
uskon mukaan mm. linnuille kehittyivät
siivet, koska ne halusivat lentää.
Kun eri maiden eläinmuseoiden johtavilta tutkijoilta on kysytty
todisteita eri lajien väitetyistä kehitysvaiheista
ja asteittaisen kehityksen vaatimista välimuodoista, ei näitä todisteita ole
löytynyt. Mm. tri Donald Fisher on joutunut myöntämään, että kaikki välimuodot
lajien väliltä puuttuvat. Kehitysopin
kannattajat antavat kuitenkin julkisesti sen
kuvan, että puuttuvat välimuodot ovat olleet olemassa. Niitä ei vain ole
mukana fossiililöydöissä. Välimuodot ovat
olleet vahvan kehitysuskon luomia uskomuksia ja mielikuvituksen tuotteita.
Uskomuksista tosiasioihin
Voisiko kuuloaisti kehittyä kehitysopin ilmoittamien
kehitysvaiheiden kautta? Jo oman kuuloaistimme
rakenne antaa tähän hyvän vastauksen.
Korvalehti (a) ja korvakäytävä
(b) muodostavat ulkokorvan, joka päättyy tärykalvoon
(c). Tämän jälkeen tulee tyhjä tila (d),
joka on suojattuna kalloluun sisällä.
Olisiko tämän muotoinen ontelo voinut
muodostua sattumalta molemmille puolille
päätä kallon luurakenteen sisään?
Ulkokorvan (f) jatkeena on välikorvan alue (g), josta korvatorvi ( k) vie
aina nieluun asti. Tämä käytävä
takaa sen, että ilmanpaine molemmilla puolilla tärykalvoa pysyy samana.
Kallon sisään avartuvan onkalon
täyttää sisäkorva (h), johon liittyy myös tasapaino-
ja kiihtyvyysaisti (m). Sisäkorvassa on kahta erilaista nestettä. Sisäkorvan kalvosokkelo on täynnä erityistä
solunestettä ja tämän nesteen sisällä
sijaitsevat eri toimintoihin erikoistuneet aistinsolukot. Itse sisäkorva on
eristetty kalloluusta nesteellä, jonka koostumus muistuttaa
aivoselkäydinnestettä5.
Kehitysopin mukaan ulkokorvan ja sisäkorvan rakenteet kehittyivät
omia aikojaan, sattumalta samanlaisiksi molemmille puolille kalloa.
Miljoonien vuosien aikana sattumalle tuli
kuitenkin erikoinen pulma.
Miten ilmapatsaan värähtely ulkokorvissa voidaan
muuttaa värähtelyksi sisäkorvien sisältämään nesteeseen?
Pulma oli merkittävä.
Hyvin tiedämme, että kala ei voisi kuulla linnun laulua veden sisään,
vaikka sillä olisi hyvät kuuloelimet.
Ilmapatsaan värähtely ei näet saa nestettä
värähtelemään kuuloaistin
edellyttämässä määrin. Neste, joka ei
mainittavasti puristu kokoon, johtaa ääntä
erittäin hyvin. Siksi sisäkorvien
ontelot ovatkin täynnä nestettä.
Sisäkorvien kaarikäytävät ovat rakenteellisesti
juuri oikean muotoiset ja kokoiset, jotta niihin johdetut erikorkuiset ääniaallot
saavat tuntoaistinsolut
värähtelemään.
Kuuloaistinsolut sijaitsevat simpukkatiehyessä (H), jossa matalat äänet
etenevät kauimmaksi eli lähelle simpukan kärkeä. Korkeat ääniaallot vaikuttavat
tiehyen alkuosaan. Kukin äänenkorkeus (ääniaallon pituus) ärsyttää tietyssä
kohtaa eteiskäytävää (Cortin elin)
sijaitsevia aistinsoluja, joiden säikeitä
molemmissa korvissa on n. 30.000. Nämä säikeet liittyvät kuulohermoon,
joka välittää aistintiedot aivoihin.
Aivot erittelevät molemmista korvista tulevan tiedon ja näin syntyy
stereokuuloaistimus. Ihmisen korvassa olevat kuulohermot aistivat noin 2000 äänen eri
taajuutta.
Kuuloluut ovat koko kuulotapah-tuman kannalta avainasemassa.
Ilman niitä ei ulkokorvalla eikä
äärettömän monimutkikkaalla sisäkorvan
koneistolla ole mitään virkaa. Kuuloluiden
erikoinen rakenne, muoto ja kiinnitys ottavat vastaan tärykalvon pintaan
tulevan ilman värähtelyn, tarkkailevat
värähtelyn voimakkuutta ja välittävät
värähtelytiedon vahvistettuna
sisäkorvan simpukan nesteeseen.
Kun ääniaalto (A) tulee korvakäytävään, saa se tärykalvon (B)
värähtelemään.Vasaraluu (C ) on
tärykalvossa kiinni. Alasinluu (D) niveltyy
toisesta päästään vasaraluuhun ja toisesta
päästä jalustinluuhun (E), joka on kiinni
väli- ja sisäkorvan välisessä kalvossa
eli soikeassa ikkunassa (F). Koska tämän kalvon koko on vain 1/15 osa
tärykalvon koosta vahvistuu värähtely kuuloluiden ansiosta
moninkertaiseksi6. Jos tärykalvolle tulee liian voimakas
paineaalto, korvaluiden kiinnityslihakset löystyvät. Vahingollisen kova ääni
ei näin pääse vahingoittamaan
herkän sisäkorvan hermostoa.
Kehitysopin mukaan nämä kuuloaistin toiminnalle välttämättömät
kuuloluut ovat entisiä matelijan leukaluita,
jotka vuosimiljoonien aikana sattumalta kutistuivat muutaman millin
kokoisiksi välikorvan luiksi. Voisi olettaa, että
jotain näyttöä eri kehitysvaiheista
olisi tämän kovan väitteen tukena. Mutta
kun todisteita ei ole, ei niitä myöskään
tarvita. Usko sattumaan, vuosimiljoonien tehoon ja vahvemman oikeuteen
on kehitysoppiin uskovilla niin voimakas, että tosiasioilta voidaan ummistaa
silmät ja asiantuntijoiden puheilta korvat.
Heidän tarkoituksenaan on saada herk-käuskoiset lukijat omaksumaan
kehitysoppi tieteellisenä totuutena. Näin
he oveluudella voivat lisätä oman uskontonsa kannattajien joukkoa.
"Sentähden minä puhun heille vertauksilla, että he näkevin silmin
eivät näe ja kuulevin korvin eivät
kuule, eivätkä ymmärrä. Ja heissä käy
toteen Esaiaan ennustus, joka sanoo: 'Kuulemalla kuulkaa, älkääkä ymmärtäkö,
ja näkemällä nähkää, älkääkä
käsittäkö. Sillä paatunut on tämän kansan
sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat,
ja silmänsä he ovat ummistaneet,
etteivät he näkisi silmillään, eivät kuulisi
korvillaan, eivät ymmärtäisi
sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä
heitä parantaisi." Matt. 13:13-15.
KP
1) Biologia/Geeni WSOY 1997,
2 Ihmisen jälkeen/D Dixon/ Kirjayhtymä 1982,
3 Darwin´s Enigma/L.D.Sunderland,
4 Elämän synty/Francis Crick/Kirjayhtymä 1985,
5) Ihmisen fysiologia ja anatomia/WSOY 1987,
6) Ihminen/Biologia/WSOY 1997
|