Samoin puuttui ulompi kulmahammas, jonka avulla olisi
heti voitu todeta kuuluiko leukaluu apinalle. Parasta kuitenkin oli se, että löytö
vastasi juuri niitä muotoja, joita oli
esitetty puuttuvalla renkaalla olevan. Kehitysidea näet edellytti, että ensin
aivot suurenivat ja sitten apinamaiset piirteet kehittyivät vuosituhansien aikana
enemmän ihmismäisiksi. Ja juuri näin oli
tässä löydössä. Leukaosa oli
apinamainen ja aivokoppa ihmismäinen. Löytö
oli maailman sensaatio. Englantilaiset saattoivat ylpeänä sanoa, että heidän
alueeltaan oli apinaihminen lähtenyt maailmaa valloittamaan. Löydön takuumiehinä
oli tunnettuja henkilöitä, mm.: Arthur
C. Doyle, joka tunnettiin salapoliisi Sherlock Holmesin luojana, katolisen
kirkon edustaja, kehitysoppia julkeasti puolustava, jesuiitta Pierre Teilhard de
Chardin sekä Arthur S. Woodward, G.E. Smith ja Arthur Keith. Kolme
viimemainittua sai Piltdown-ansioistaan
1920-luvulla aatelisarvon.1
Löytö nimettiin löytäjänsä
mukaan Dawsonin aamunsarastuksen ihmiseksi (Eoanthropus dawsoni) Kansalaiset
alkoivat kuitenkin kutsua "esi-isäänsä"
Piltdowin ihmiseksi.
|
Taiteilijat saivat jälleen töitä. Piltdownin miehen tuli
saada ulkomuoto, elintavat ja kaikki muu ympärilleen. Näin kautta maailmaa
museot ja alan kirjallisuus saattoivat kertoa kuvin ja käyrin kuinka
oikeassa kehitysoppiin uskoneet olivat olleet. Ihmisen juuret johtivat
vääjäämättä apinaan. Ne, jotka epäilivät löydön
aitoutta, saivat katsoa kallon osia vain matkan päästä. Alkuperäiset osat
pidettiin poissa muiden tutkijoiden ulottuvilta. Kipsijäljennöksiä sitä vastoin
toimitettiin ympäri maailman ihmisten
ihmeteltäviksi.2
Väriainetta ja viilauksia
40 vuotta myöhemmin, v. 1953 kaksi tutkijaa, J. S. Weiner ja W. Le G.
Clark ilmoittivat, että huolellisten
tutkimusten jälkeen voitiin todistaa, että
Piltdownin mies oli kansainvälistä luokkaa
oleva huijaus. Piltdownin kallon osat olivat kyllä ihmisen, mutta eivät saman
yksilön, leukaluu kuului orangille ja yksi hampaista simpanssille. Hampaita
oli käsitelty siten, että ne näyttivät
ihmisen hampailta. Kaikkia luun osia oli
värjätty ja käsitelty siten, että ne
vaikuttivat yhtä vanhoilta. Tosiasiassa ne olivat
hyvin eri ikäisiä. Osat oli kuljetettu
paikalle todennäköisesti monesta eri paikasta.
3
V. 1997 Lontoon luonnonhistoriallisen museon ullakolta löytyi laukku,
jossa oli samalla tavalla värjättyjä luita,
kun mitä Piltdownin luut olivat.
Väriaineen koostumus oli myös sama. Laukku
kuului aikanaan museonjohtaja M.A.C.
Hintonille.4 Oliko hän ollut
juonessa mukana? Jesuiitta Pierre Teilhard de Chardin kuoli v. 1955. Hän oli
viimeinen niistä, jotka olisivat voineet
kertoa jotain petoksen tekijöistä.
Tarkoitus pyhittää keinot
Kunniaa ja mainetta Piltdownin takana olleet miehet saivat _ aina
aatelisarvoon asti. Mutta mikä oli heille
tärkeintä? Kehitysopin eteneminen kaikkialle. Oppikirjojen kautta kaksi
sukupolvea sai vakuuttavan näytön Piltdownin ihmisen kautta siitä, että
ihminen on kehittynyt apinasta. Kommunismin ja natsien eri ihmisrotuihin
kohdistamat hirmuteot saivat taustalleen kehitysopista perusajatuksen.
Rotujen eriarvoisuus, heikkojen
syrjäyttäminen, vahvemman ja osaavamman
erityisoikeudet - kaikki ne saivat uutta voimaa tieteellisenä totuutena pidetyn
kehitysoppiuskon kautta.
Ne tutkijat sitävastoin, jotka edelleen pitivät kiinni fossiilien
todistuksesta ja tunnustivat Raamatun mukaisesti, että ensimmäinen ihminen on
Jumalan luoma, saivat osakseen halveksuntaa ja heiltä yhä useammin evättiin pääsy
tutkijan uralla eteenpäin. Heiltä
evättiin jopa tieteellisten tutkimustulosten
julkaiseminen tiedelehdissä. Tapahtuiko tässä muutos, kun petos tuli julki?
Ei, päin vastoin. Tämä torjuva
suhtautuminen kehitysopin kieltäjiin on
jatkunut näihin päiviin asti. Viimeisimmät
julkiset tapaukset ovat 1990-luvulta USA:n tiedelehtien
piiristä.5 Siellä eräät
tunnetut tiedejulkaisut ovat poistaneet toimittajiensa joukosta ne, jotka eivät
hyväksy kehitysoppia uskokseen.
Kehitysopin edustajat vaativat yhä ponnekkaammin, että kehitysoppi
on tuotava tieteellisenä totuutena ja pakollisena oppiaineena kaikkien
omaksuttavaksi. Tavoitteena on ollut jopa se,
että
kehitysopista tulisi kaikkien kansojen yhteinen uskonto
UNESCOn1 välityksellä. Meillä Suomessa kehitysoppi
tuotiin pakolliseksi aineeksi kaikkiin kouluihin. Hitaasti mutta varmasti
kouluhallituksen suojeluksessa. Ilman suuria mielenosoituksia, luottaen siihen,
että viisaat virkamiehet tietävät
parhaiten mikä lapsille sopii. Ja mihin heidän
tulee uskoa.
Kautta kehitysopin historian yhtenä johtavana ajatuksena on ollut löytää
todisteita sille, että kehitys on tosiasia. Kaikki teoriat ja tieteen kaapuun
puetut lausunnot ja artikkelit rakentuvat tulevan odotukseen. Oletetaan, että
jonakin päivänä joku löytää pitävän
todisteen, johon kehitysopin rakenteet voivat nojautua. Maakerroksista on kaivettu
yli miljoona fossiilia. Niiden joukosta ei ole vielä välimuotoja löytynyt.
Eläinrotuja on jalostettu yli 2000 vuoden ajan.
Yhtään uutta eläinlajia ei ole onnistuttu
jalostamaan. Eläinlajeista lähes 90% on kuollut sukupuuttoon. Yhtään uutta
lajia ei ole syntynyt. Mutta usko kaiken syntymiseen sattumalta, mutaatioiden
ja luonnonvalinnan kautta yhä elää.
Mistä tämä usko saa elinvoimansa? Ei
ainakaan ylhäältä, kaiken olevaisen
Luojalta ja Herralta.
"Ei Jumala ole ihminen, niin että hän valhettelisi, eikä ihmislapsi,
että hän katuisi. Sanoisiko hän jotakin
eikä sitä tekisi, puhuisiko jotakin eikä
sitä täyttäisi?" 4.Moos 23:19.
KP
1) The Minds of Men/Ian T.Taylor,
2) Ihmisen jäljillä/Kirjayhtymä 1981,
3) Tieteen Kuvalehti 6/94,
4) Tieteen Kuvalehti 14/96,
5) BCN/ 34:5-1996
|